maanantai 20. heinäkuuta 2015

Aurinkoinen aamupäivä

Säätiedotuksen mukaan tänään piti olla aamupäivällä aurinkoista, myöhemmin on sitten taas luvassa sadettakin, kuten (lähes) joka päivä tänä kesänä. Ei täällä tänään kyllä sitä aurinkoa ole vielä näkynyt, pilvisen harmaata on ollut, vielä ei ole kuitenkaan satanut. Lauantaina aurinko paistoi aamupäivällä, joten tämänkertaiset kuvat ovat lauantailta.

Suippopaprikoissa ja chileissä on pieniä alkuja, satoa odotettavissa ehkä joskus syksyllä, elleivät jäädy tai mätäne kylmässä ja märässä säässä ;)

Maisseista on turha odottaa satoa, eivät kasvaneet tänä vuonna edes koristeiksi, herneet sitä vastoin kasvattivat vartta ja lehtiä vähän liikaakin. Nyt jo kukkivatkin, ehkä sieltä vielä jonkun palonkin satoa saan loppukesästä :)

Petuniaistutukset alkaa pikkuhiljaa näyttää joltakin, kuvakulma ei tässä kyllä ole paras mahdollinen ;)

Ensimmäinen köynnöskrassin kukka avautui samaan aikaan kuin viime vuonnakin, lisää lämpöä ja valoa tarvittaisiin, jotta kukkia tulisi lisää.

Kosmoskukkia ei edelleenkään ole kovin paljon, ja kukat on aika pieniä, onneksi nämä ovat kauniita kasveja kokonaan, lämmintä loppukesää ja runsastuvaa kukintaa odotellessa ;)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kukkakierros isäni pihalla

Tänään illalla kiertelin pitkästä aikaa isäni pihalla kameran kanssa.

Annoin isälleni jokin aika sitten ylijäämäpetuniani, taimet oli aika pieniä ja huonoja, mutta näyttävät kuitenkin kukkivan. Tämä oli pakko kuvata, kun omissani ei tämän väristä ollut (ainakaan vielä, kaikissa ei tosin vieläkään ole kukkia)

Ruusu, valitettavasti ei mitään tietoa lajista, todella pienet suloiset kukat ja ihana tuoksu.

Peurankellot kukkivat upeasti, vieressä kasvavat ruiskaunokit eivät ihan vielä, mutta pian.

Ruskoliljako?

Punalehtiruusu (kertoi google) on yksi lempiruusuistani, pikkuiset yksinkertaiset suliset kukat, ihana vaikkei kovin voimakas tuoksu ja aivan upean väriset lehdet.

Sama ruusu kuin edellisessä kuvassa :)

Valamonruusu

Köynnöskuusaman viimeiset kukat.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kukkineita ja kukkivia

Kukkapenkkini 2 viikkoa sitten
Melkein kuukauden tauko, enkä voi sanoa olleeni niin kiireinen, etten olisi ehtinyt. Eipä sitä aikaakaan ole tuntunut liiemmin olevan, mutta enemmänkin on ollut niin, että puutarhainnostukseni on ollut kateissa. Auringonpaisteiset lämpimät kesäpäivät ovat kyllä aina herättäneet innostuksen uudestaan, mutta kun niitä kesäisiä päiviä on tänä kesänä ollut niin kovin vähän. Vettä ja harmautta on sitten riittänyt sitäkin enemmän. Ja toki myös vihreyttä, mutta muita värejä (=kukkia) on sitten ollutkin vähemmän. Ja hyötykasvieni sato jäänee tänä vuonna viime vuotistakin huonommaksi. Valokuvauskin on ollut hankalaa, kun vähän väliä sataa ja tuulee ja on niin harmaata, jotain väripilkkuja olen sentään puutarhastani saanut kuvattua.

Maksaruoho lähikuvassa, tämä kuvattu jo juhannuksena, ei kuki enää. Mutta oli kiva nähdä tämänkin kukkivan, aikaisempina vuosina kirvat tai mustat muurahaiset (tai ne yhdessä, tai jokin muu) on tuhonnut nämä ennen kukintaa.
Tämän kesän ensimmäinen kosmoskukka oli aika reppana, tästäkin kuvasta on jo kaksi viikkoa. Tämän jälkeen on avautunut joitakin pieniä kosmoskukkia lisää, suurempia odotellessa ;)

Ensimmäinen ruiskaunokki avautui vasta tällä viikolla, maanantaina.

Ruohosipulit sen sijaan ovat kukkineet komeasti jo useamman viikon ajan, tosin nyt taitaa kukinta olla jo loppumassa.

Pari viikkoa sitten päivänkakkarat ilahduttivat, tänään näyttävät jo aika ränsistyneiltä.
Orvokit ovat ilahduttaneet koko kesän.


Samettikukatkin ovat kukkineet jo pitkään ja jatkavat varmaankin vielä yhtä pitkään.
Siemenestä kasvatetut petuniat ovat tarjonneet uusia väriyllätyksiä. Nuppuja on paljon, ja kasvit ovat tuuheutuneet, mutta kunnon kukkaloistoa odottelen edelleen. Lämpöä ja auringonpaistetta kaivataan.