torstai 20. lokakuuta 2016

Viimeisiä viedään

kehäkukkia

Tänään kuvasin vielä puutarhastani löytyneitä kukkia. Vielä sieltä jotain löytyi viimeöisen ja tämän aamuisen pakkasen jälkeenkin.

 

Tänä aamuna oli todella kaunista, ihana auringonpaiste ja kaunis valkoinen jäähuurre jokapaikassa. Pitkästä aikaa oli aurinkoinen päivä, vaikka kyllä eilenkin iltapäivällä jossain vaiheessa aurinko kurkisteli pilvien välistä.

petunioita
...kahdessa värissä
orvokkeja, useissa väreissä
ihana orvokki ja ihana aurinko
kasvimaalle itsestään kasvanut orvokki
ja tietysti syyskanervat

maanantai 10. lokakuuta 2016

Syyskukkia

Kesäkukkieni palelluttua tuli aika hankkia syyskukat. Ostin 5 kellokanervaa (Erica gracilis) ja 4 valkoista callunaa (Calluna vulgaris 'Helena') ja lisäksi kävin hakemassa metsästä hieman sammalta ja jäkälää. Niistä tein sitten kolmeen parvekelaatikkoon istutukset, jotta sain joka ikkunalle kauniit syyskukat.

Keittiön ikkunalla, taustalla näkyy sisällä kypsymässä olevat chilit.
Olohuoneen ikkunalla, siellä on sisällä kypsymässä paprikoita ja munakoisoja. Kuvaan on päässyt myös petunian kukka, niitä on vielä muutamia jäljellä.
Tämän vein makuuhuoneen ikkunalle, mutta en ole muistanu/jaksanut/viitsinyt kuvata sitä siellä, joten siitä on nyt vain tämä huono kuva, jossa se on olohuoneen ikkunan edustalla olevalla pöydällä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Satoa puutarhasta; tomaatteja

Aikaisempina vuosina hyötykasvit ovat olleet pääosassa puutarhassani, vaikken kokonaan ilman kukkiakaan olisi osannut olla. Tänä vuonna keskityin enemmän siihen, että saisin runsaasti kukkivan puutarhan, mutta en minä hyötykasveja tänäkään vuonna kokonaan unohtanut.

Tässä osa aidan vieressä kasvaneista tomaateista, kuva otettu viime viikolla 27.9.2016.

Itse kasvatetut tomaatit ovat vaan niin mahtavan makuisia kaupasta ostettuihin verratttuna, että niitä täytyy joka vuosi yrittää saada. Minähän kasvatan tomaattini avomaalla; aidan ja seinän vierustoilla. Onneksi pihani on aurinkoinen, lämmin ja suojaisa, joten satoakin tulee, tosin pitkään sitä aina saa odottaa, ja tänä vuonna ehkä tavallistakin kauemman. Ensimmäiset kypsät tomaatit poimin vasta elokuun lopulla. Sitten olinkin melkein kuukauden reissussa, ja luulin, että suurin osa tomaattisadostani kypsyisi ja pilaantuisi reissuni aikana. Mutta yllättävän vähän niitä lopulta oli kypsynyt ja pilaantunut poissaoloni aikana. Satoa sain tosin alkaa kerätä heti palattuani.

Loppusato, jonka keräsin sisälle kypsymään sunnuntaina. Kuvan otin tänään, kuten näkyy osa tomaateista on ehtinyt jo kypsyä tässä ajassa.

Sunnuntai-iltana keräsin kaikki loput tomaatit pakkasen alta turvaan sisälle kypsymään. Uskon niiden kypsyvän ihan hyvin, kun lähes kaikki olivat kuitenkin jo alkaneet saada hieman väriä. Tänä vuonna kasvatin ´Red Cherry´ kirsikkatomaatteja, ´Roma´ luumutomaatteja ja ´St.Pierre´ ja ´Moneymaker` tomaatteja. Kaikista sain satoa, mutta ´St. Pierre´ taisi tänä vuonna olla satoisin, mutta samalla myös hitain kypsymään. Etanat, linnut ja muut ötökät veivät myös osansa sadosta, mutta ei se haittaa, kun minullekin riitti ihan tarpeeksi.

Muutama pieni auringonkukka jatkaa vielä kukintaansa, pakkasyön jälkeen.

Kasvatin minä muitakin hyötykasveja; chilejä, paprikoita, purjoa, salaattia ym., mutta niistä sitten enemmän toisella kertaa. Eikä postausta ilman kukkia, muutamat  kukat selvisivät pakkasyöstä, vaikka suurin osa paleltuikin. Kuvissa olevien auringonkukkien ja kosmosten lisäksi osa petuniosta kukkii vielä, eivätkä tuoksuherneet ja kehäkukat kärsineet kylmästä oikeastaan ollenkaan.

Vain nämä aivan seinän vieressä kasvavat kosmoskukat säästyivät sunnuntain ja maanantain välisen yön pakkasesta, ja kukkivat siis edelleen.