Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanttu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. lokakuuta 2015

Isän kasvimaalla

Viime vuonna epäonnistuin täysin lanttujen, nauriiden(klik) ja punajuurien(klik) kasvatuksessa, eikä kukka- ja parsakaalien kanssa(klik) käynyt sen paremmin. Koska kyseisten kasvien kasvattaminen vaatii suhteellisen paljon tilaa, jota minun pihallani on hyvin rajallisesti, päätin jättää ne tänä kesänä pois pihallani kasvattamieni hyötykasvien joukosta. Minulle oli kuitenkin jäänyt kyseisten kasvien siemeniä ja isäni kasvimaalla oli tilaa, joten kylvin loput lantun, nauriin ja punajuuren siemenet isäni kasvimaalle keväällä, parsa- ja kukkakaalit esikasvatin, ja istutimme ne yhdessä isäni kanssa alkukesällä.

Olemattomasta kasvimaasadosta ei ole kuvia, joten sateisen ja harmaan päivän piristykseksi valitsin pari aurinkoista kuvaa isäni puutarhan tyrneistä.

Jonkun kerran kävin kesän aikana kitkemässä rikkaruohoja ja harventamassa taimia, jotka eivät kyllä kasvaneet kovin hyvin. Kaalit kasvoivat parhaiten, kunnes joutuivat rusakoiden ruokalistalle, emme siis saaneet parsa- tai kukkakaaleista satoa tänäkään vuonna. Nauriista kasvoi vain pari pientä surkeaa kippuraa, lantuista ei tainnut tulla yhtään mitään, ne itivätkin erittäin huonosti. Punajuuret itivät kohtuullisesti, mutta eivät vaan kasvaneet ollenkaan. Reilu pari viikkoa sitten kävin isäni luona korjaamassa punajuurisadon talteen; suurimman punajuuren halkaisija oli noin 5 cm, suurin osa talteen ottamistani oli halkaisijaltaan noin 2-3 cm, yhteensä niitä oli sen verran, että niistä juuri ja juuri sai yhden pienen piirakan. Suurimman osan punajuurista jätin maahan, kun niiden juuri oli halkaisijaltaan jotain sentin luokkaa.

Isäni pari tyrniä tuottaa satoa yllin kyllin, korkeuksissa piikkien keskellä riittää poimittavaa myös linnuille.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Kasvua ja kasvamattomuutta

Ehtiiköhän tänä vuonna kaikki lehdet pudota maahan ennen kuin ehdin ottaa ruskakuvia. Kun ei sitä kunnon ruskaa ole oikeastaan vielä ollut. Osa puista on jo pudottanut lehtensä, ja nyt, kun vihdoin alkaisi olla enemmän syksyn värejä näkyvissä, tuntuu lopuistakin suorastaan satavan niitä lehtiä maahan. Minusta tämä syksy on ollut todella hieno, toivottavasti se jatkuu yhtä upeana myös nyt lokakuussa.

Kehäkukkia pihallani ruskan sijaan.
Nyt, kun kasvimaallani on enää kasvamassa lehti- ja ruusukaalia, voisi olla sopiva hetki koota pieni yhteenveto tämän kevään/kesän/syksyn kasvusta pihallani. Ai niin persilja kasvaa ja voi myös hyvin kasvimaallani vieläkin, ja monivuotiset ruohosipuli ja mansikka tietysti. Mansikkamaatani laajensinkin tänään istuttamalla rönsyjä toiseenkin kasvimaapenkkiin, kun olen vihdoin sain siivottua kuolleet herneet, kurkut ja kesäkurpitsat sieltä pois.

Ruiskaunokitkin kukkivat pihallani vieläkin.
Yritän olla toistamatta itseäni, no kovin paljon ;) Yleisesti minun pihallani tänä kesänä hyötykasvit menestyivät huonommin ja kesäkukat paremmin. Erityisen huonosti kävi lantuille, nauriille ja vesimeloneille, joita en saanut ollenkaan, nauriit kyllä kasvattivat komeat naatit, jotka jättivät lantut ja punajuuret varjoonsa, mutta nauriita tai lanttuja niihin ei kasvanut ollenkaan. Osassa oli juurissa jonkun otuksen tekemiä vaurioita toisissa ei näkynyt mitään syytä kasvamattomuudelle. Vesimelonin taimet kuolivat jo keväällä yksi toisensa jälkeen, en tiedä miksi, mutta koska olin jo alunperinkin ollut mielestäni niiden kanssa myöhässä en kylvänyt uusia siemeniä.

Lähes kaikki hyötykasvini kärsivät alkukesän kylmyydestä, ja aika kauan sain odotella sadon kypsymistä, mutta suurimmaksi osaksi olen ihan tyytyväinen saamaani satoon. Sainhan omalta pihaltani kuitenkin ihan kivasti syötävää. Salaatti oli ainoa, jota ei tarvinnut odotella, ja jota oli enemmän kuin tarpeeksi. Chilejä, paprikoita ja tomaatteja sain sitten odotella senkin edestä. Chilejä alkoi myöhäisen alun jälkeen kypsyä melkein liiankin nopeasti ja liikaakin. Tomaatit ovat kypsyneet sisällä oikein hyvin, ja loppujen lopuksi olenkin saanut tänä kesänä, no syksynä! runsaasti tomaatteja, tomaatteja ei kuitenkaan voi olla liikaa! Paprikat ovat kypsyneet sisälläkin erittäin hitaasti ja pikkuhiljaa, vieläkin osa on ihan vihreitä.


Osa auringokukista kukkii vielä.
Postauksen kuviksi valitsin tämän kesän menestyjät pihallani, kesäkukat! Kuviin pääsivät harvat ja valitut tapaukset edustamaan lajiaan; vielä kukkivat ruiskaunokit, kehäkukat, petuniat ja auringonkukat.
Enkä voi jättää petuniaa pois tästäkään postauksesta, vielä kukkii.