Mihin se viikko taas meni? No, hyvähän se on, että aika rientää, sitä nopeammin tulee kevät ja kesä. Lumet ainakin hupenee vauhdilla, kun on lämmintä ja sataa vettä, ottaisin silti mieluummin takaisin ne alkuviikon aurinkoiset päivät.
Miten näin pienen pienistä taimista voi kasvaa isoja upeita kukkia? Muistan kyllä viime keväänäkin ihmetelleeni, miten niistä pikkuruisista petunian taimista voisi tulla mitään. Ja vielä huhtikuun loppupuolellakin ne näyttivät niin kovin pieniltä. Kasvoivat sitten kuitenkin ja ilahduttivat minua vielä lokakuussakin. Mutta voiko tänäkin vuonna tapahtua sellainen ihme, että näistä pienen pienistä taimista kasvaa ihan kunnollisia kukkia?!
Kuinka monta tomaatin taimea yksi ihminen tarvitsee? Ja kuinka monta niitä saa mahtumaan kasvamaan pienelle rivitalopihalle?
Vesikrassit ovat kasvaneet hyvin. Näistä tulee lapsuus mieleen, mummu kasvatti aina talvisin (kevättalvisin) krasseja, kun olin lapsi.
Tänään kylvin ruukkuihin persiljaa, timjamia ja minttua. Istutin myös muutamia pikkuisia petunian taimia omiin purkkeihinsa, epäilen kyllä edelleen niiden selviämistä siirrosta, mutta toivotaan parasta :) Pienet taimet valtaavat asuntoni, viime vuonna en tähän aikaan ollut vielä edes kylvänyt yhtään siementä, ja nyt täällä alkaa olla taimia jo vaikka kuinka paljon. Onkohan tähän taimihulluuteen parannuskeinoa, vai paheneeko tila vuosi vuodelta?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste persilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste persilja. Näytä kaikki tekstit
perjantai 20. helmikuuta 2015
perjantai 3. lokakuuta 2014
Kasvua ja kasvamattomuutta
Ehtiiköhän tänä vuonna kaikki lehdet pudota maahan ennen kuin ehdin ottaa ruskakuvia. Kun ei sitä kunnon ruskaa ole oikeastaan vielä ollut. Osa puista on jo pudottanut lehtensä, ja nyt, kun vihdoin alkaisi olla enemmän syksyn värejä näkyvissä, tuntuu lopuistakin suorastaan satavan niitä lehtiä maahan. Minusta tämä syksy on ollut todella hieno, toivottavasti se jatkuu yhtä upeana myös nyt lokakuussa.
Nyt, kun kasvimaallani on enää kasvamassa lehti- ja ruusukaalia, voisi olla sopiva hetki koota pieni yhteenveto tämän kevään/kesän/syksyn kasvusta pihallani. Ai niin persilja kasvaa ja voi myös hyvin kasvimaallani vieläkin, ja monivuotiset ruohosipuli ja mansikka tietysti. Mansikkamaatani laajensinkin tänään istuttamalla rönsyjä toiseenkin kasvimaapenkkiin, kun olen vihdoin sain siivottua kuolleet herneet, kurkut ja kesäkurpitsat sieltä pois.
Yritän olla toistamatta itseäni, no kovin paljon ;) Yleisesti minun pihallani tänä kesänä hyötykasvit menestyivät huonommin ja kesäkukat paremmin. Erityisen huonosti kävi lantuille, nauriille ja vesimeloneille, joita en saanut ollenkaan, nauriit kyllä kasvattivat komeat naatit, jotka jättivät lantut ja punajuuret varjoonsa, mutta nauriita tai lanttuja niihin ei kasvanut ollenkaan. Osassa oli juurissa jonkun otuksen tekemiä vaurioita toisissa ei näkynyt mitään syytä kasvamattomuudelle. Vesimelonin taimet kuolivat jo keväällä yksi toisensa jälkeen, en tiedä miksi, mutta koska olin jo alunperinkin ollut mielestäni niiden kanssa myöhässä en kylvänyt uusia siemeniä.
Lähes kaikki hyötykasvini kärsivät alkukesän kylmyydestä, ja aika kauan sain odotella sadon kypsymistä, mutta suurimmaksi osaksi olen ihan tyytyväinen saamaani satoon. Sainhan omalta pihaltani kuitenkin ihan kivasti syötävää. Salaatti oli ainoa, jota ei tarvinnut odotella, ja jota oli enemmän kuin tarpeeksi. Chilejä, paprikoita ja tomaatteja sain sitten odotella senkin edestä. Chilejä alkoi myöhäisen alun jälkeen kypsyä melkein liiankin nopeasti ja liikaakin. Tomaatit ovat kypsyneet sisällä oikein hyvin, ja loppujen lopuksi olenkin saanut tänä kesänä, no syksynä! runsaasti tomaatteja, tomaatteja ei kuitenkaan voi olla liikaa! Paprikat ovat kypsyneet sisälläkin erittäin hitaasti ja pikkuhiljaa, vieläkin osa on ihan vihreitä.
Postauksen kuviksi valitsin tämän kesän menestyjät pihallani, kesäkukat! Kuviin pääsivät harvat ja valitut tapaukset edustamaan lajiaan; vielä kukkivat ruiskaunokit, kehäkukat, petuniat ja auringonkukat.
| Kehäkukkia pihallani ruskan sijaan. |
| Ruiskaunokitkin kukkivat pihallani vieläkin. |
Lähes kaikki hyötykasvini kärsivät alkukesän kylmyydestä, ja aika kauan sain odotella sadon kypsymistä, mutta suurimmaksi osaksi olen ihan tyytyväinen saamaani satoon. Sainhan omalta pihaltani kuitenkin ihan kivasti syötävää. Salaatti oli ainoa, jota ei tarvinnut odotella, ja jota oli enemmän kuin tarpeeksi. Chilejä, paprikoita ja tomaatteja sain sitten odotella senkin edestä. Chilejä alkoi myöhäisen alun jälkeen kypsyä melkein liiankin nopeasti ja liikaakin. Tomaatit ovat kypsyneet sisällä oikein hyvin, ja loppujen lopuksi olenkin saanut tänä kesänä, no syksynä! runsaasti tomaatteja, tomaatteja ei kuitenkaan voi olla liikaa! Paprikat ovat kypsyneet sisälläkin erittäin hitaasti ja pikkuhiljaa, vieläkin osa on ihan vihreitä.
| Osa auringokukista kukkii vielä. |
| Enkä voi jättää petuniaa pois tästäkään postauksesta, vielä kukkii. |
Tunnisteet:
annoona,
chili,
kasvimaa,
kehäkukka,
kesäkukkia,
lanttu,
lehtikaali,
nauris,
paprika,
persilja,
petunia,
piha,
ruiskaunokki,
ruusukaali,
satoa 2014,
syksy,
tomaatti,
vesimeloni
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Ihanaa, kun on kesä!
Odotin ja toivoin tänään vihdoin sadetta, ja säätiedoituksetkin
rohkaisivat toiveitani, mutta vähäisiksi taisivat jäädä tämänkin päivän
sateet. Aikaisemmin satoi hieman, mutta näytti olevan vain pienen pieni
ohimenevä ukkoskuuro. Eilenkin illalla tuli muutama pisara, mutta eivät
kyllä riitä nämä sateet kastelemaan maata yhtään, en muista milloin
täällä on viimeksi satanut, jos ei tämän päivän ja eilisen pieniä
ripsauksia lasketa. Odotan ja toivon sadetta siis edelleen. Olen todella
nauttinut helteistä, ja saisivat puolestani jatkua vielä pitkään, mutta
väliin sopisi aina joku sadepäivä (tai edes yö), kasvit tarvitsevat
vettä, ja yksittäiset sadepäivät ovat ihan nautittavia nekin, kunhan
vaan hellekausi ei vaihdu sadekauteen. Hieman olisivat saaneet säät
jakautua tasaisemmin tänä kesänä vrt. kesäkuun kylmä ja sateinen jakso
ja heinäkuun kuuma ja kuiva, mutta ei auta kuin yrittää löytää aina
parhaat puolet vallitsevista olosuhteista ja nauttia niistä.
Tykkään ruuanlaitosta, mutta silti periaatteeni on lähinnä nopeasti ja helposti, yksinkertainen on parasta. Helteellä ei mielestäni kannata viettää turhan paljon aikaa hellan äärellä, joten harrastan kylmiä tai hyvin nopeasti wokkipannulla valmistuvia aterioita, tässä muutama kuva.
Ihan vaan muistiin, vierailtakin (veljeni) kehuja saaneen ja omastakin mielestä tosi hyvin onnistuneen, juustokakun ohje. Ohje tosin siis hyvin yksinkertainen ja ihan perus.
Juustokakku:
200g Digestive keksejä
75g voita
reilu 2dl kuohukermaa
400g (2rs) Philadelhia mautamatonta tuorejuustoa (Original)
1 dl sokeria
reilu 1 tl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta
n. 2rkl vettä
marjoja tai hedelmiä
Pohja:
Murskatut Digestive keksit ja sulatettu voi sekoitetaan tasaiseksi ja levitetään irtopohjakakkuvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. (en tiedä onko merkitystä, mutta tein pohjan jo edellisenä iltana ja pidin yön jääkaapissa)
Juustotäyte:
Kuohukermaa vatkataan vaahdoksi, Tuorejuustoon sekoitetaan sokerit. Liivatejauhe ja vesi sekotetaan purkin ohjeen mukaisesti. Liivatevesi sekoitetaan sokerituorejuustoseokseen. Kermavaahto sekoitetaan tuorejuustoseoksen sekaan. Seos levitetään pohjan päälle ja annetaan hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.
Koristellaan hedelmillä tai marjoilla juuri ennen tarjoilua.

| Näiden lisäksi lopuksi pari juustoviipaletta, ja juomaksi vettä. |

perjantai 4. heinäkuuta 2014
Yrtit sun muut sisällä kasvaneet
Siemenistä ruukuissa kasvattamani yrtit ovat olleet koko kesän keittiön pöydällä. Ulkona on ollut niin kylmää ja sateista, etten ole viitsinyt viedä ruukkuja ollenkaan ulos saati, että olisin edes miettinyt yrttien istuttamista ulos. Toisaalta yrtit ovat kyllä viihtyneet ihan kohtuullisesti sisällä ja niitä on tullut käytettyä paljon, luultavasti enemmän kuin jos olisivat olleet ulkona.
| Oregano, persilja ja rosmariini, heikommin kasvanut timjami on näköjään jäänyt kuvasta pois. Persiljassa on jo jonkin verran kellastuneitakin lehtiä, mutta olenkin syönyt sitä todella paljon. |
lauantai 24. toukokuuta 2014
Säiden armoilla
Eilen illalla huomasin, että rakeet olivatkin aiheuttaneet enemmän tuhoja kuin luulin. Ainakin yksi kurkun ja yksi kesäkurpitsan taimi oli kuollut, harmittavaa sillä niissä oli jo useampia nuppujakin. Voi olla, että loputkin kurkun taimet kuolee, koska rakeet olivat vahingoittaneet niiden varsia. Myös tomaattien varsissa on rakeiden aiheuttamia kolhuja, mutta ne varmaankin selviävät silti.
Lämmintä on nyt riittänyt monta päivää (ja yötä), ensi viikolle on luvattu paljon kylmempää, toivottavasti ei kuitenkaan tule niin kylmää, että taimeni paleltuvat.
Salaatit ja retiisit ovat kasvaneet hyvin harson alla. Vihersipulit, porkkanat, palsternakat ja jopa pesiljatkin ovat itäneet. Purjoista en vieläkään osaa sanoa juuta enkä jaata.

| Vihersipulia |
| Porkkanaa |
| Palsternakkaa |
| Persiljaa |
| Kukkiva aita on ihana. |
| Ainakin pari kukkaa selvisi rakeista, ja nuppujakin löytyy. |
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Pihapuuhia
On ollut niin ihanan kauniita, aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, joten olen saanut öljyttyä puutarhakalusteet ja siistittyä pihan kaiken muun ohessa. Taimien ulkoiluttamisenkin olen aloittanut, aluksi harson suojassa, mutta koska tänään oli sopivasti pilvistä ja lämmintä jätin suojaharson pois.
Tänään sain vihdoin hommattua uutta multaakin, joten lisättyäni hieman uutta multaa yhteen penkkiin, pääsin aloittamaan kylvöt ulos. Kylvin vihersipulia, porkkanaa, palsternakkaa, salaattia, retiisiä ja persiljaa. Istutin myös ruukussa esikasvattamani ruohosipulin ja muutamia huonosti kasvaneita purjosipulin taimia, jotka todennäköisesti kuolevat, mutta sisällä ne ainakin kärsivät, loput purjosipulin taimet istutan vasta vähän myöhemmin. Siellä ne ovat kaksinkertaisen harson alla.
Istutin myös muutamia mansikan taimia (viime syksyisiä rönsyjä, jotka olin istuttanut ruukkuihin ja upottanut ruukut maahan) mansikkamaani jatkoksi. En voinut istuttaa rönsyjä syksyllä suoraan oikealle paikalleen, koska siinä kasvoi ja kukki silloin orvokit. Halusin nauttia orvokeista mahdollisimman pitkään, ja viimeiset kukat niissä olikin vuodenvaihteessa. Orvokit olivat vieläkin elossa, ja niissä oli muutamia nuppuja, joten en heittänyt niitä vieläkään pois. Leikkasin kaikki kuolleet, kuivat oksat pois, ja kaivoin ne ylös ja siirsin kukkapenkkiin. Saa nähdä kuoleeko ne nyt vai lähtevätkö uuteen kasvuun, aika surkeilta ne nyt näyttää, mutta pitäähän sitä kaikkea kokeilla. Orvokkeja oli kolme, kaikkein surkeimmassa kunnossa oleva ei näy kuvassa. Muutaman mansikantaimen istutin myös kahteen(amppeli)ruukkuun.
Kylvin tänään myös jonkun verrran auringonkukkia. Jo muutama päivä sitten kylvin ensimmäiset auringonkukat ja kehäkukat viime vuonna keräämistäni siemenistä. Tänään kylvetyt oli Lidlistä ostettu pussi, jossa pitäisi olla erisävyisiä punaisia ja ruskeita auringonkukkia. Myöhemmin kylvän ehkä vielä lisää korkeampia ja matalampia keltaisia auringonkukkia, riippuen vähän siitä miten nämä ensimmäiset kylvökset itävät.

auringonkukka,
istuttaminen,
kasvimaa,
kehäkukka,
kylväminen,
mansikka,
orvokki,
palsternakka,
persilja,
porkkana,
purjo,
ruohosipuli,
salaatti,
siemenestä kasvatetut,
vihersipuli
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Kesän satoa odotellessa
Odotan jo malttamattomana kesän tomaatteja, toivottavasti tulee suotuisa kesä, että tomaattini tuottavat satoa. Minulla kun ei ole kasvihuonetta niin tomaattini ovat aika lailla säiden armoilla. Pihani on kyllä hyvin lämmin ja sopivan suojaisa ja osan tomaateista laitan ruukkuihin kasvamaan. Ruukkutomaattejahan voi sitten kasvatella vaikka sisällä, jos oikein huono kesä sattuisi tulemaan, mutta eihän niiden maku silloin tule niin hyväksi. Syksyllä sisään otetuista ruukuista sain kyllä viime syksynä pitkään todella hyviä tomaatteja, mutta ne olikin ehtineet kypsyä jo aika pitkälle ulkona. Sain minä yhdestä Tiny Timistä muutaman joulutomaatinkin, mutta ne ei kyllä maistuneet kovinkaan hyviltä.
Ensimmäisessä kuvassa näkyy tuo Tiny Tim silloin, kun otin sen sisälle. Kuvassa näkyvät tomaatit kypsyivät oikein hyvänmakuisiksi. Vieressä näkyy kaksi pienemmässä ruukussa kasvanutta Tiny Timiä, olivat jo aika ränsistyneitä tuolloin. Tomaatit maistuivat hyviltä, mutta satoa ne tuottivat huomattavasti vähemmän kuin tämä isossa ruukussa kasvanut yksilö.
Tomaattien ja paprikoiden satoa saan vielä odottaa kauan, ja sadon saaminen niistä yleensäkin on epävarmaa. Mutta olen minä jotain satoa jo kylvöksistäni saanutkin; salaattia, persiljaa ja basilikaa ruukuista. Idätin myös herneen- ja auringonkukanversoja. Basilika ja persilja ovat kuvien ottamisen jälkeen vähän kasvaneet, ja versot harventuneet (koska olen syönyt niitä). Salaatista ei ole kuvaa, kun siitä ei ole enää oikein jäljellä mitään kuvattavaa.

Muut tomaattini kuolivat saatuaan satonsa kypsäksi, mutta tämä alkoi lokakuun lopussa kukkia uudestaan, ja joulukuussa siinä oli muutamia kypsiä tomaatteja. Kuvassa näkyy viimeinen näistä tomaateista, en huomannut ottaa kuvaa ennen kuin olin jo syönyt muut. Tämän vuoden alkupuolella tomatti sitten kuoli.
Myös paprikani (taimena ostettu 'Red Skin') alkoi sisällä kukkia uudestaan ja tehdä paprikan alkuja. Kukkia oli runsaasti ja myös pieniä paprikan alkuja, mutta suurin osa niistä putosi pois. Kolme paprikaa kasvoi vähän isommiksi ja alemmassa kuvassa näkyy, toinen kahdesta, jotka yrittivät punertuakin, mutta tässä vaiheessa siitä alkoi pudota ja kuivua lehtiä, joten poistin paprikat. En nähnyt siinä mitään ötököitä, mutta hieman jotain seittiä, joten epäilen vihannespunkkeja. Vein kasvin heti kylpyhuoneeseen mäntysuopasuihkuun, mutta ei auttanut, loputkin lehdet kuolivat ja putosivat ja paprika kuoli.
Tomaattien ja paprikoiden satoa saan vielä odottaa kauan, ja sadon saaminen niistä yleensäkin on epävarmaa. Mutta olen minä jotain satoa jo kylvöksistäni saanutkin; salaattia, persiljaa ja basilikaa ruukuista. Idätin myös herneen- ja auringonkukanversoja. Basilika ja persilja ovat kuvien ottamisen jälkeen vähän kasvaneet, ja versot harventuneet (koska olen syönyt niitä). Salaatista ei ole kuvaa, kun siitä ei ole enää oikein jäljellä mitään kuvattavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)