sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kukkia siemenistä


Keräsin viime syksynä puutarhakukistani siemeniä talteen ja ajattelin tänä kesänä kokeilla itääkö ne, ja millaisia kukkia niistä kasvaa. Auringonkukkien siemenistä jätin suurimman osan linnuille syötäväksi, mutta otin joitakin siemeniä myös talteen. Myös kehäkukista ja ruiskaunokeista otin jonkin verran siemeniä talteen. Kaikki nämä kolme kasvatin viime kesänä siemenistä kylvämällä suoraan maahan toukokuun lopussa ja siemeniä jäi täksikin kesäksi, joten saan kukkia, vaikkeivät ne talteen otetut siemenet itäisikään.



Orvokin siemeniä sain talteen vain vähän, mutta toivon, että ne olisivat itse siementäneet kukkapenkkiin, ja sinne ilmestyisi keväällä pieniä taimia. Talteenottamani siemenet kylvin esikasvatukseen, mutten ole koskaan aikaisemmin esikasvattanut mitään kukkia, joten saa nähdä miten onnistuu. Myös petunioista otin siemeniä ja olen nyt kylvänyt ne esikasvatukseen, saa nähdä miten onnistuu.







Jokunen orvokki kukki kukkapenkissäni vielä vuodenvaihteessa. Eivät tosin olleet enää ihan parhaimmillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti