keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Puutarhani

Puutarhani on noin 7m x 5m kokoinen rivitaloasunnon aurinkoinen takapiha. Muutin asuntoon viime keväänä enkä ehtinyt harrastaa esikasvatuksia. Minulla oli edellisessäkin asunnossa takapiha, mutta aivan pieni sellainen. Olin jo siellä kasvattanut kukkapenkissä perunoita ja yrttejä ruukuissa, sekä yrittänyt monenlaista melko heikoin tuloksin.

Toukokuussa isäni nikkaroi minulle puukehikot, ostin multaa, siemeniä ja taimia, ja perustin oman penkki- ja ruukkupuutarhani. Tässä muutama kuva viime heinäkuulta.
 Puutarhassani kasvoi mm. maissia, herneitä, avomaankurkkua, tilliä, mangoldia, punajuuria, salaattia. Nämä tuossa penkissä, jossa kukkivat myös kehäkukat. Kesäkurpitsojen kanssa samassa penkissä kukkivat ruiskaunokit ja siinä viihtyivät myös tomaatit ja pensaspavut. Aluksi siellä kasvoi myös muutama auringonkukka, mutta ne jouduin siirtämään pois, kun tila alkoi loppua.


Nurmikko ja nuo vuohenputket kasvoivat vähän turhankin rehevästi. Mansikat tuottivat muutaman marjan, sipulit kasvoivat kohtuullisesti ja paprika kasvoi hyvin ruukussaan. Myös orvokit ja neilikka kukkivat kauniisti.

Viime kesänä olosuhteet olivat aivan loistavat ja puutarhani kukoisti. Toivon, että tästä kesästä tulee yhtä hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti