tiistai 2. joulukuuta 2014

Kylppärissä kukkii

Oliskohan ollut marraskuun puolivälin paikkeilla, kun vihdoin päätin, että on aika siivota parvekelaatikot pois ikkunoilta ennen kuin jäätyvät rikki. Petuniat niissä oli vielä melko vihreät, mutta selvästi kärsineet kylmästä. Multa oli sen verran jäässä, että nostin laatikot kylppäriin sulamaan. Leikkasin pitkälle roikkuvat ja kaikki huonot oksat petunioista pois, jottei sisälle tulisi niistä kovin paljon roskia. Tarkoitukseni oli kuitenkin mullan sulettua tyhjentää laatikot ulos, pestä ja viedä varastoon. Unohtuivat sitten kuitenkin sinne kylppäriin vähän pitemmäksi aikaa tai no eivät nyt oikeastaan unohtuneetkaan, en vaan ole ollut oikein kunnossa, niin en ole saanut aikaiseksi hoitaa hommaa loppuun. Jossain vaiheessa huomasin, että niihin oli ilmaantunut uutta hennon vaaleanvihreää kasvua. Ja nyt siellä on kukkia.


Mitäköhän sitä nyt sitten näille tekisi? En ainakaan raaski heittää näitä joulupetunioita poiskaan. Kuvaaminen oli taas aika haasteellista, kylppärissä on ihan liian pimeetä, vaikka niin on kyllä muuallakin. Nostaisinko laatikot keittiön ja olohuoneen ikkunoille, jossa ne saisivat pikkuisen enemmän valoa? Vai leikkaanko kukkaoksat maljakkoon, ja jätän laatikot kylppäriin (jos niihin vaikka tulisi sitten vielä uusiakin kukkia) tai tyhjennänkö laatikot sitten kokonaan?


Ihania ovat ainakin, ja ilahduttivat mieltä, vaikka sitten kuihtuisivatkin kohta pois.


4 kommenttia:

  1. Laita ikkunalle. Jännä nähdä mitä niille sitten tapahtuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, laitetaanpa ne sitten ikkunalle, ja katsotaan miten käy

      Poista
    2. Pidän, petunioiden kuulumisia on luvassa heti, kun on jotain uutta kerrottavaa

      Poista