tiistai 10. maaliskuuta 2015

Taimipurkkikaaos

Eilen oli aivan upea aurinkoinen kevätpäivä, tänään on palattu jo valitettavan tutuksi käyneeseen harmauteen ja vesisateeseen. Onneksi aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä on luvattu jo loppuviikoksi, ehkäpä jo huomenna saamme taas nauttia auringosta. Tavallistakin pimeämmän talven jälkeen aurinkoinen aikainen ja lämmin kevät olisi niin tarpeen, ainakin minä kaipaan valoa! Ja niin kyllä kaipaavat taimenikin. Innostuin tänä keväänä kylvämään ehkä vähän liian aikaisin, kun en mitään kasvivaloja omista, eikä oikein ole mahdollisuutta hankkiakaan, ja kun sitä auringonpaistettakin on saatu tänne niin valitettavan vähän. Mutta kaipa se tästä aurinkoistuu!

Kun täällä on jo tässä vaiheessa tällainen taimipurkkikaaos, miltä mahtaakaan näyttää kuukauden tai kahden kuluttua?
Taimet kasvaa, vaikkei niille mitään jaksaisi tehdäkään, mutta olen minä sentään pikkuhiljaa saanut niitä koulittua. Tomaattien jälkeen oli vuorossa paprikat, chilit ja purjot. Petunioita olen koulinut pikkuhiljaa aina välissä, mutta paljon on vielä koulimattakin. Munakoisot ja Yolo paprikat ovat itäneet, mutta ovat vielä niin pieniä, ettei niiden koulimisella ole vielä kiirettä.


Samettikukat muistin kylvää vasta lauantaina. Siis oli tarkoitus kokeilla niiden itsekeräämieni siemenien itämistä jo aikaisemmin, mutta unohdin. Tänään kuitenkin oli ensimmäinen samettikukka itänyt, joten ainakin osa siemenistä lienee kunnollisia. Mitäköhän seuraavaksi pitäisi muistaa kylvää?

6 kommenttia:

  1. On siinä purnukka poikineen :) Samettikukat ehtivät vielä oikein hyvin. Itse en ole kaikkia edes kylvänyt vielä, täytys kyllä. Pulassa olen myös kasvatustilan kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin :) ja kun kevät on vasta alussa, mihin tämä vielä johtaa ;) Huomasinkin, että viime vuonna olin kylvänyt samettikukat 14.3., että oikeastaanhan olinkin nyt aikaisessa. Suunnittelin niitten kylvämistä jo paljon aikaisemmin, niin tuntui, että olen ihan myöhässä, mutta varmaan parempi näin. Kasvatustilaa ei ole koskaan tarpeeksi.

      Poista
  2. Hih hii, näyttää ihan samalta, kuin meidän ikkunalla viime keväänä! Minä ajattelin tomaatit kylvää viikonlopulla ja paprikat ja chilithän menikin parempiin suihin, kuten blogissani kirjoitin :-) Mutta kukkien taimia alkaa olla, eli purkkikaaosta on täälläkin luvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tänään kaivoin taas siemenpussit esille ja suunnittelin seuraavia kylvöjä :) taimipurkit senkun lisääntyy ;) Voih, luinkin blogistasi chilien ja paprikoiden kohtalosta :( taisivat maistua hyvälle, ja onhan siinä se hyvä puoli, että ikkunalla on enemmän tilaa tomaateille ja kukille :)

      Poista
  3. Sulla on mukavasti taimia. Minäkin ajattelin kylvää tomaatit viikonloppuna.
    Palkintokirja saapui tänään. Kiitos! Vähän jo selailin sitä, pitää ajan kans syventyä siihen paremmin. Kiitos myös siemenistä, pitääkin piakkoin kylvää niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimia on ihan kivasti :) ja tänään kylvin pikkusen lisää taas ;)
      Kiva kuulla, että kirja tuli perille, toivottavasti siitä on paljon iloa.

      Poista