sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Liebster award haaste toiseen kertaan

Kurjenkello Pienen pihan suuria unelmia -blogista heitti myös Liebster award haasteen tänne jokin aika sitten.

 

Haasteen ajatuksena on siis tehdä tutuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen ja sitten keksitään uudet 11 kysymystä ja laitetaan haaste eteenpäin (5-) 11 bloggaajalle.



Tässäpä vastaukseni Kurjenkellon kysymyksiin:

1. Noudatatko puutarhasuunnittelussa tarkkaa ja harkittua suunnitelmaa vai menetkö enemmän inspiraation ja fiiliksen mukaan?

Rakastan suunnittelemista, mutta toteuttamisessa suunnitelmat usein muuttuu inspiraation ja fiiliksen mukaan aivan toisiksi. Voin myös lähteä toteuttamaan ideoitani hyvinkin spontaanisti ilman sen enempiä suunnitelmia. Koko puutarhani perustaminen lähti äkillisestä oivalluksesta, että nyt minulla on mahdollisuus oikeasti kasvattaa jotakin hieman enemmän ja onnistua siinä, ja koska kevät oli silloin jo niin pitkällä, ei aikaa kovin paljolle suunnittelulle ollut.

2. Onko puutarhassasi jokin vitsaus, josta haluaisit eroon?
Ei oikeastaan.


3. Minkä kasvin kanssa olet onnistunut erityisen hyvin?
Viime kesänä olin erityisen tyytyväinen siemenistä kasvattamiini petunioihin.

4. Miellyttääkö sinua enemmän runsas ja rönsyilevä tyyli vai selkeä moderni tyyli?
Ehdottomasti runsas ja rönsyilevä on enemmän minun mieleeni.

5. Jos saisit valita minkä kasvin vaan pihallesi, minkä ottaisit?
Tämä on vaikea, on niin paljon kasveja, joita haluaisin. Jokin magnolia olisi upea, ja mikäli tilaa olisi enemmän haluaisin erilaisia hedelmäpuita ja pensaita. Haaveissani ilmeisesti siis suuri puutarha, jostakin hieman etelämpää ;)

6. Millaisella kameralla kuvaat puutarhaasi?
Pääasiassa kuvaan Canon 1000D järjestelmäkameralla.

7. Mikä sysäsi sinut innostumaan puutarhanhoidosta?
Perin varmaan kiinnostukseni puutarhanhoitoon isältäni ja mummultani (isäni äiti), ja olen vuosien varrella kasvatellut (tai yrittänyt ainakin kasvattaa) kaikenlaista hyvin pienimuotoisesti. Mutta keväällä 2013 muutin nykyiseen asuntooni, ja näin pienen pihani suuret mahdollisuudet tulla upeaksi puutarhaksi ;)

8. Onko tulevalle kesälle tiedossa suuria suunnitelmia puutarhan suhteen?
Ei, joitakin uusia ideoita on, mutta saa nähdä saanko niistäkään kehiteltyä mitään sen enempää.

9. Osaatko olla puutarhassasi jouten ja istuskella vain?
Toki, istuskelen kirjan tai neuleen kanssa varjossa, ja ihailen kukkiani ja puutarhaani eksyneitä perhosia, mutta kyllä katse aika helposti eksyy myös kuihtuneeseen kukkaan tai rikkaruohoon, joka täytyy käydä nyppäämässä pois, tai kasviin, joka tarvitsee vettä, tai...

10. Koristetarha, hyötypuutarha vai molemmat?
Ehdottomasti molemmat, minusta on aivan parasta kesällä kerätä syötävää omasta puutarhasta, mutta haluan sen myös näyttävän kauniilta, joten pyrin kokonaisuuten, joka on sopiva yhdistelmä hyöty- ja koristepuutarhaa.

11. Mikä puutarhanhoidossa tekee sinut iloiseksi?
Vaikka mikä, ensimmäiset mullasta puskevat idut, suloiset pienet taimet ja niiden mahtavan kasvun seuraaminen, ensimmäisten kukkien ilmaantuminen, kukkarunsaus, keskikesän rehevä kasvu, hyötykasvien sato, mullassa möyriminen, siemenien kylväminen, kasvien istuttaminen...

En nyt tälläkään kertaa haasta ketään, jos joku kuitenkin on vielä jäänyt paitsi tästä haasteesta, tästä voi napata tämän mukaansa ja vastata Kurjenkellon keksimiin kysymyksiin. Tulen mielelläni lukemaan vastauksiasi. Sinivuokkokuvat ovat viime viikonlopulta isäni puutarhasta, eivät kyllä mitenkään liity tekstiin, mutta ovat nyt ainakin ajankohtaisia. Ja olin laiska, enkä viitsinyt alkaa etsiä tekstiin sopivia kuvia ;)

2 kommenttia:

  1. Kiitos, että vastasit, mukava oli lukea :) Ai, olet siemenestä lähtien kasvattunut petunioita, vau! Mä olen aina ostanut petuniani taimina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivoista kysymyksistä, oli mukava vastata, vaikka vähän kestikin ennen kuin sain vastattua. :) Viime vuonna kokeilin ensimmäisen kerran petunioiden kasvattamista siemenistä, ja koska se onnistui niin hyvin, niitä on nytkin kasvamassa. Siemenet keräsin toissa kesänä taimina ostamistani kukista.

      Poista