lauantai 20. syyskuuta 2014

Kasvua kasvimaallani

Ihanat syyskuun säät ovat vaan jatkuneet. Edelleen on ollut päivisin lämmintä, aurinkoista ja kaunista. Puutarhassani ei kuitenkaan viime aikoina ole tapahtunut juuri mitään mainittavaa. Tai ehkä siellä tapahtuu vaan niin hitaasti, etten huomaa, kun sitä joka päivä katselen. Satoa olen saanut edelleen ja kesäkukkanikin kukkivat vieläkin. Porkkanat ja palsternakat ovat edelleen maassa, tosin olen niistä jo suurimman osan käyttänyt, viimeiset maissintähkät söin tänään ja löysin kasvimaalta vielä pikkuisen papujakin. Kesäkurpitsat ovat tehneet edelleen jatkuvasti uusia alkuja, niiden kasvu on tosin ollut melko hidasta, mutta ihan riittävää.

Yöt ovat olleet hieman turhan kylmiä, etenkin kun edelleenkin odotan tomaattieni kypsyvän ulkona. Nyt on kyllä luvattu kylmempää, joten joudun luultavasti pian ottamaan loput raakileet sisälle kypsymään. Tähän mennessä olen tuonut sisälle harvojen kypsien tomaattien lisäksi vain pari alinta oksaa raakileineen ja jonkun verran yksittäisiä maahan pudonneita raakileita.


Ruusukaalien kerät ovat edelleen pikkuisia, mutta elän toivossa, että näistäkin vielä saan satoa.

Olen jättänyt herneet kasvimaalleni kasvamaan, leikannut vaan huonot osat pois, ja nyt nämä ovat alkaneet taas kukkia, ja tuossa näkyy pieni palon alkukin.

Muidenkin kasvieni annan kasvaa niin pitkään, kun vaan kasvavat, leikkaan niistä vaan huonot osat pois. Liian pitkiksi kasvaneet tai kaatuneet kukat leikkaan maljakkoon, ja loput saavat jäädä kasvamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti