torstai 16. lokakuuta 2014

Petunioita basilikalla maustettuna

Eilen istutin basilikoita pieniin ruukkuihin, nämä basilikat olivat kasvaneet tomaattien vierellä ruukuissa, ja nyt heitin tomaatit pois, mutta halusin vielä säästää basilikat. Saa nähdä kuinka niiden kanssa käy. On niitä lisääkin, osa 'Tiny Tim' tomaateista jäi vielä jäljelle kypsyttelemään viimeisiä raakileitaan, ja myös niiden juurella kasvaa basilikaa.


Kuvassa taustalla näkyvissä maljakoissa on petunian oksia, joita toin sisälle toissapäivänä, eilen ja tänään. En tiedä avautuvatko nuput sisälläkään, olisi ehkä ennemmin kannattanut valita valmiiksi kukkivia oksia, mutta ajattelin, että saavat kukkia ulkona niin pitkään kuin kukkivat. Viime päivien aikana kukinta on kyllä hyvin nopeasti ja selvästi alkanut hiipua, mutta edelleen sieltä löytyy todella kauniita kukkia, ja kun olen jatkuvasti leikannut huonot  kukat, lehdet  ja oksat pois, miellyttää kokonaiskuvakin edelleen minua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti