keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Liebster award haaste

Kuten viimeksi jo mainitsin tänne Taimia ja ituja blogiini on saapunut viime päivinä useita haasteita. Joten olisi kai vihdoin aika ottaa seuraava niistä käsittelyyn. Oikein mukava näihin onkin vastailla. Aikaa vievintä on keksiä uusia kysymyksia ja löytää uusia haastettavia, etenkin, kun tämä haaste on kiertänyt jo niin paljon, joten jätän tällä kertaa haastamatta.

Sain tämän Liebster award haasteen Annilta Hämäläisen puutarhablogista. Haasteella tehdään tunnetuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen ja haastetaan (5-)11 uutta bloggaajaa mukaan.


Tässä vastaukseni Annin kysymyksiin:

1. Minkälaiseksi kuvailisit itseäsi?
Olen optimistinen realisti, puutarhahullu käsityöihminen, joka kokee itsensä kuvailemisen hyvin vaikeaksi, koska on niin monimutkainen tapaus.

2. Kuinka kauan olet pitänyt blogia?
Olen pitänyt blogia reilun vuoden, aloitin viime vuoden maaliskuun alussa.

3. Miksi aloitit bloggaamaan?
Olin suunnitellut blogin aloittamista useita vuosia ennen kuin lopulta sain aikaiseksi aloittaa. Alkuperäinen ajatukseni oli perustaa käsityöblogi, jossa sitten olisi ollut myös puutarha yms asiaa. Siis lähinnä ajatukena oli kirjata itselle muistiin valmistuneet käsityöt. Viime keväänä olin kuitenkin niin innostunut puutarhajutuista, että päätinkin perustaa puutarhablogin (ja käsityöblogin, ja vielä kolmannen blogin muille höpinöilleni). Puutarhablogin aloittamiselle suurin syy oli halu kirjata muistiin sanoin ja kuvin puutarhani tapahtumia, ja jakaa sen tuottamaa iloa muiden (mahdollisesti kiinnostuneiden) kanssa.

4. Harrastuksesi bloggaamisen lisäksi?
Harrastan tietysti niitä puutarhajuttuja, joista blogissanikin kirjoittelen. Puutarhan lisäksi siihen kuuluu myös luonnosta nauttiminen ja metsissä sun muissa kuljeskelu. Kamera kulkee usein mukana, ehkä valokuvaamisenkin voisi laskea harrastuksekseni, vaikken siinä kovin hyvä olekaan, kiinnostunut kuitenkin. Toisena yhtä tärkeänä harrastuksenani ovat käsityöt, pääasiassa neulominen. Lisäksi olen harrastellut espanjan (ja hieman myös italian) opiskelemista.

5. Kuvaile pitämääsi blogia.
Blogini kertoo puutarhani kuulumisia; mitä kasvatan ja mitä kasveilleni kuuluu. Blogissani haluan jakaa puutarhani tuottamaa iloa, mutta myös kertoa kokeiluistani, onnistumisista ja epäonnistumista eri kasvien kanssa.

6. Tiedätkö kuinka monta seuraajaa blogillasi on?
En tiedä tarkkaan, mutta kovin suuresta määrästä ei puhuta. Määrää tärkeämpää onkin laatu! Aivan ihania lukijoita olen tänne saanut.

7. Minkälaisia blogeja itse seuraat?
Seuraan puutarha- ja /tai käsityöblogeja, jotka jakavat samaa puutarhailoa (tai käsityöiloa), jota toivon omassa blogissanikin jakavani.

8. Tietävätkö läheisesi, että pidät blogia? Miksi tietävät/eivät tiedä?
En ole bloggausharrastustani läheisiltäni salannut, mutten myöskään erityisesti mainostanut. On mahdollista, että joku ei tiedä, koska asia ei ole tullut esille.

9. Onko sinulla vinkkejä uusille bloggaajille tai sitä suunnitteleville?
Enpä taida osata antaa mitään vinkkejä.

10. Oletko saanut blogin kautta uusia tuttavuuksia, joita tapaat?
En ainakaan vielä ole tavannut ketään blogin kautta.

11. Mikä on blogisi tilanne viiden vuoden päästä?
Toivottavasti blogini elää ja voi hyvin viiden vuoden kuluttua. Toivottavasti olen siihen mennessä myös saanut kehitettyä blogin ulkoasua ja muutenkin blogi on jatkanut kehittymistään, sopivassa määrin uudistuen vanhaan ja hyväksi havaittuun nojaten.

Pitihän sitä tähänkin postaukseen joku kuva laittaa :) hieman aurinkoa pilviseen päivään
Kuten jo alussa sanoin jätän nyt keksimättä uusia kysymyksiä, ja haastamatta ketään nimeltä, koska tämä haaste on jo kiertänyt niin monet blogit moneenkin kertaan. Jos joku kuitenkin haluaa napata tämän haasteen tästä ja vastata näihin Annin keksimiin kysymyksiin, tulen mielelläni lukemaan vastauksiasi.

2 kommenttia:

  1. Kiva oli vastauksiasi lueskella ja helppoa vaikka monimutkaiseksi itseäsi 'kehuitkin' ;-P
    Ja samoilla laatusanoilla voisin minäkin kuvailla itseäni; puutarhahullu käsityöihminen!
    Tosin minulla käsityöt on nyt olleet lomalla koko talven, nypläystä lukuunottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Heh, ehkä ne pahimmat monimutkaisuudet sitten jäivät sinne ajatusten tasolle ;) Nyplääminen kiinnostaisi minuakin, mutta vielä en ole ehtinyt opetella, puutarhahullun käsityöihmisen aika ei tahdo millään riitä kaikkeen :)

      Poista