keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Perjantain purjot ja kaalit

Nyt on ollut niin kaunista ja lämmintä, etten ole ehtinyt ollenkaan blogiani kirjoittamaan, vaikka tämän lämpöaallon ja sateiden myötä pihassa ja puutarhassa onkin tapahtunut paljon edistystä. Perjantaina ei vielä ollut lämmintä, mutta kun lämmintä kerran oli luvattu niin...

Perjantaina istutin loput purjon taimet ulos, purjon esikasvatuksessa en onnistunut, vaan kaikki taimet olivat todella huonoja, ihan ohuita, eivätkä ne kasvaneet yhtään enää pitkään aikaan. On hyvin mahdollista, ettei yksikään perjantaina tai aikaisemmin istuttamistani lähde kunnolla kasvuun, mutta ensi vuonna yritän uudestaan.

Nuo tuskin havaittavat hennot ruohot kehikon etu- ja takareunassa yrittävät esittää purjon taimia. Oikeassa etukulmassa kaksi ruohosipulimätästä, itse esikasvatetut hentoiset tuskin näkyvissä ja toinen kaupasta ostettu. Ruohosipulien takana on salaattia ja retiisejä.


Istutin perjantaina myös joitakin kaalien taimia, osa viimeksi istuttamistani taimista oli kuollut, joten niiden paikat oli vapaana, tosin istutin nyt muutaman enemmänkin ja lisäksi kylvin muutaman kyssäkaalin siemenen. Kaalien taimien esikasvatus ei myöskään onnistunut, vaan nekin taimet ovat huonoja, mutta saa nyt nähdä miten niiden kanssa käy. Istuttamatta jäi vielä jonkun verran lehtikaalin taimia, joille pitää keksiä joskus myöhemmin joku kasvupaikka, mikäli kaikki ulos istutetut taimet lähtevät nyt kasvamaan.
Kaalimaa, jonka etukulmassa samettikukka ja edessä salaattia.


Kylvin perjantaina myös punaruotista mangoldia 'Rhubarb Chard', aikaisemmin kylvin valkearuotista 'White silver3' mangoldia. Perjantaina istutin myös kaksi samettikukkaa kasvimaapenkkien kulmiin.

Vähän ylipitkäksi kasvanut samettikukan taimi.
Nyt nuo kasvimaapenkit näyttävät jo hyvin erilaisilta, lisää istutuksia ja kylvöjä on tehty, lämmintä on riittänyt, mutta raekuurot ja rankat sateet ovat myös koetelleet. Mutta niistä lisää toisella kertaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti