torstai 1. toukokuuta 2014

Ja lisää taimia

Kaksi pientä pepinoa, jotka on kavatettu kaupasta ostetusta pepinosta otetuista siemenistä. Kasvaakohan näistä satoa tuottavia kasveja, kovin vaan ovat pieniä ainakin vielä.

... niin enkä ole oikein suunnitellut missä näitä kasvattelisin, jos ne nyt sitten sattuvat kasvamaan isoiksi, mutta enköhän taas jotain keksi, kun sen aika tulee...

Pienet basilikan taimet eivät kasva noissa pikkupoteissa isommiksi, mutta toisaalta ei ole väliksikään paljon kasvaa, kunhan pysyvät elossa ja hyvinvoivina, ajattelin nimittäin istuttaa näitä tomaattien kavereiksi kasvimaalle ja ehkä joihinkin ruukkuihinkin, ja pienempiä taimia on helpompi käsitellä istutukseen asti. Ruukussa minulla on jo ihan käyttökelpoista basilikaa.





Vesimelonien alut ovat juuri puskeneet ylös mullasta. Tämän purkin molemmat siemenet itivät, toisessa samanlaisessa purkissa, josta ei ole kuvaa näkyy yksi alku.










Kesäkurpitsalla on mahtavan kokoiset sirkkalehdet, Kahden muun purkin taimet ovat vasta kohta pääsemässä mullan alta esiin. Kuvassa on toinen näistä purkeista.










...ja sitten ne petunian taimet...

Yksittäin omissa purkeissaan näitä petunian taimia on yhteensä 30 kappaletta. Lisäksi 15 taimea on isommissa astioissaan sillä tavoin väljästi, että niillä on toistaiseksi ihan hyvin tilaa kasvaa. Näiden lisäksi on nuo tiheämmät  kasvustot, joista olen pienimmät taimet nyppinyt pois, että isommilla olisi tilaa kasvaa, kun en kaikkia raaski poiskaan heittää.

Osa taimista alkaa jo näyttää ihan siltä, että näistä voi jopa tulla jotakin, varsinkin kun kasvuvauhtikin on jo parantunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti