lauantai 19. heinäkuuta 2014

Samettikukkani

Mahtavat samettikukkani ovat jääneet blogissani paitsioon. Ne ovat kuitenkin aivan mahtavia kasveja ja siis kukkivat ja kasvavat kasvimaallani ja kukkapenkissäni todella upeina. Alunperin halusin samettikukkia kasvimaalleni siksi, että ne torjuvat juurimatoja ja ties mitä muita tuholaisia. Viime kesänä minulla oli muutama ostettu keltakukkainen taimi, jotka ajoivat asiansa, mutta ei niistä sitten muuta. Tänä vuonna kasvatin samettikukat siemenestä, lajike on 'Bolero', joka on punaoranssikirjava ryhmäsamettikukka. Minulla oli kymmenen taimea, joista sitten leikkelin aika myöhäisessä vaiheessa aivan vääräoppisia (osassa oli mm. jo isot nuput) pistokkaita, joista osa juurtui osa ei. Istutin pistokkaita "tyhjiin" kohtiin kasvimaalleni ja loput lahjoitin isälleni.

Hernepenkin etureunassa kasvaa kaksi taimea lähekkäin.

Kukkapenkissä näyttää nyt tältä. Nämä samettikukat siirsin 19.6. tähän. Ai niin tännekin lykkäsin muutamia pistokkaita jossain vaiheessa, siis ihan vaan suoraan maahan juurtumaan. Paikka taisi vaan olla turhan kuiva ja kuuma, joten kai vain yksi isomman taimen varjoon jäänyt juurtui. Kasvaa siis niin lähellä tuota isompaa taimea, ettei kuvasta erotu.

Yksi hyvin menestyneistä pistokaslisäyksistäni.

Kaalitomaattipenkin etukulmassa salaatin vieressä kasvetaan näin hienosti. Alkutilanne keväällä heti näiden taimien istutuksen jälkeen tässä penkissä ja seuraavan kuvan penkissä


Tässä lähikuva edellisessä kuvassa taustalla näkyvästä samettikukasta. Kasvavat siis saman maissipenkin eri reunoilla. Tämä on istutettu pari päivää myöhemmin kuin tuo edellinen.

Pistokaskasvatus
Pistokkaista kasvatettuja pikkuisia taimia on luultavasti enemmänkin, mutta ovat joko niin pieniä, eivätkä kuki vielä, että jäivät kuvaamatta tai sitten niin lähellä isompia taimia, etten huomannut kuvata.


 Jostain syystä en oikein osaa kuvata näitä samettikukkia edukseen, näyttävät luonnossa erilaisilta, jollain tavalla niin paljon paremmilta kuin näissä kuvissani. Chililaatikoissani kasvavat jäivät nyt pois kuvista, ne ovatkin oikeastaan kasvaneet vähän liiankin hyvin, joten olen leikellyt niistä oksia maljakkoon, jotta chileillä olisi paremmin tilaa.

2 kommenttia:

  1. Minulla on ollut tuota samaa samettikukkalajiketta, se on tosi kaunis. Pistokkaista lisääminen on hyvä idea, samettikukkia ei voi kasvimaalla olla koskaan liikaa! Kauniita ja hyödyllisiä, mikä sen parempi :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ensimmäinen kommentti! (no tietysti juuri kun minä täällä taukoilin) Mutta hienoa, että joku lukee kirjoituksiani, enkä ihan yksikseni täällä höpise. Kiitos kulkuripuutarhuri, olen aivan samaa mieltä kanssasi, samettikukkia ei voi olla liikaa kasvimaalla, ja pistokaista lisääminen onnistui yllättävän helposti. Olen nyt leikannut liian pitkiksi kasvaneita kukkivia oksia maljakkoon, ja osaan niistäkin on tullut juuren alkuja, lähtisivät varmaan nekin kasvamaan, jos tökkäisin multaan :) Tuo samettikukkalajike on mielestäni jotenkin erityisen kaunis, onneksi kauneus ja hyödyllisyys voivat yhdistyä näin upeaksi kokonaisuudeksi

    VastaaPoista