Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkapenkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkapenkki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. elokuuta 2014

Sadepäivä


Tänään on ollut harmaa ja sateinen päivä. Luulen, että sade on ollut vaan hyväksi kasvimaille ja luonnolle muutenkin, ja minusta sadepäivä silloin tällöin on oikein mukavaa vaihtelua. Sitä paitsi auringonkukat oikein loistavat upeina pikkuaurinkoina tuon harmauden keskellä, ihanat keltaiset kukkani! Nyt vaan toivon, että sateen jälkeen tulisi riittävästi lämmintä ja auringonpaistetta, että maissit ja tomaatit kypsyvät. Kovin syksyiseltä on nyt tuntunut jo jonkun aikaa, olisin ihan mielelläni nauttinut vielä kesästä tämän kuukauden loppuun asti. Kesä menee aina niin nopeasti ohi, mutta toisaalta nautin kyllä syksystäkin.

Tässä vähän pihani väriloistoa harmaana päivänä sateisen välissä.

Ja tässä näkyy maissitkin.


Näissä tomaateissa (lajike on 'Roma') on aika paljon raakileita, kunpa vaan olisi tarpeeksi pitkään tarpeeksi lämmintä, että ehtisivät kypsyäkin.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Pieniä suloisia aurinkoja

Pihassani on alkanut loistaa pieniä keltaisia aurinkoja siellä täällä. Ja kukkia on on varmasti pian aukeamassa lisää. Voi, kun tykkään näistä mun pikkuisista.

Kukkapenkissä kahden jo aikaisemmin esittelemäni isomman välissä kukkii tällainen pikkuinen ihanuus. Vieressä kasvavista matalampi on alkanut näyttää hieman huonokuntoiselta, mutta toivottavasti pian avautuu uusia kukkia muihin penkin auringonkukkiin. 

Tämä todella pikkuinen kukka kurkistelee isompien sisarustensa välistä auringonkukkalaatikossani, jossa kasvaa myös kosmoskukkia.

Aidan vieressä "mansikkamaan" takana kasvaa tämä pieni ja matala suloisuus. Kasvupaikka ei ehkä ollut kovin hyvä, ja aika lailla hoitamattakin nämä jäivät (niitä kasvaa siellä useampiakin aidan ja kavimaalaatikoideni välissä, muut eivät vielä kuki).

Kohta avautuu myös tämä vähän korkeammaksi ja suuremmaksi kasvanut auringonkukka, myöskin aidan vieressä, mutta kasvimaalaatikon vieressä. Sokeriherneiden tukikeppikin on päässyt kuvaan mukaan ja taustalla näkyy naapurin (ränsistynyt) ruusu.

Olen nyt tänä kesänä useita eri puutarhablogeja lueskellessani huomannut, että moni puutarhuri ei halua puutarhaansa keltaisia kukkia. Mutta minä haluan, keltainen ei oikeastaan muuten ole koskaan ollut minun värini, mutta puutarhaani haluan keltaisia kukkia ja jopa oransseja, vaikka oranssi on vielä vähemmän minun värejäni. Mutta eniten tykkään oikein kunnon keltaisista, kuten nämä auringonkukkani. Tai sitten punaoransseista kukista, kuten pihassani alkukesästä kukkivat liljat.

Mutta palatakseni takaisin auringonkukkiini, ne kaikki, suurista kokoeroistaan huolimatta, ovat samoista siemenistä kasvaneita. Niistä, jotka keräsin viime syksynä pihallani kasvaneista auringonkukista. Valitettavasti minulla ei ole tallella niiden siemenpussia, enkä muista millaisiksi niiden kuuluisi kasvaa. Muistaisin, ettei kyseessä ollut erityisen korkea lajike. Viime kesänä niistä yksikään ei kasvanut kovin korkeaksi, ja toisten varjoon jääneet jäivät vähän toisia matalemmiksi. Kylvin ne alunperin liian tiheään, ja siirsin ne avarammille kasvupaikoille vasta aika myöhään, mutta ei niissä ihan tällaisia minejä ollut. Näiden lisäksi pihallani on kaksi oletettavasti puna(ruskea)kukkaisen auringonkukan taimea, mutta niissä ei vielä ole mitään merkkejä kukista.

Auringonkukat on ihania, kun ne on niin aurinkoisia!

lauantai 2. elokuuta 2014

Auringonkukka

Kukasta asiaa tai eipä oikeastaan mitään asiaakaan, kunhan taas jaan kukkieni tuottamaa iloa. Ensimmäinen auringonkukka aukesi tänään. Ja lisää kukkia on jo pian tulossa.


Auringonkukkani ovat kasvaneet todella erikokoisiksi. Kesäkuun kylmillä ilmoilla taimet kasvoivat niin hitaasti, että ajattelin niiden kaikkien jäävän hyvin mataliksi ja ehdinpä epäillä ehtisivätkö kukkiakaan, mutta ehtivätpä hyvinkin. Tästä eilen otetusta kuvasta näkee kuinka erikorkuisia nämä auringonkukkani oikein ovatkaan. Tarkoitukseni ei ollut kasvattaa mitään erityisen korkeita vaan kukkivia kasveja. Enkä tiedä mikä tuon yhden (nyt kukkivan) innosti lopulta noin hurjaan kasvuun. Minusta on kuitenkin kivan näköistä, kun kasvit ovat erikorkuisia, jolloin kukat asettuvat hauskasti monelle tasolle (kunhan avautuvat).

Aidan vieressä kasvimaapenkin takana kasvaa pari auringonkukkaa kehäkukat seuranaan.

Myös toisella puolella pihaa aidan vieressä kasvaa auringokukkia. Näiden joukkoon kylvin myös ruiskukkia, mutta vain pari siementä iti (tai sitten kitkin taimet alkukesällä vahingossa pois vuohenputkia irti nyhtäessäni) eivätkä nekään kuki vielä. Varsinkin nämä auringokukat ovat kasvaneet aika huonosti, nyt kyllä ihan viime aikoina osa taimista hieman kirinyt. Paikka oli alkukesästä ehkä liian kylmä ja märkä pensasaidan varjostaessa, ja lisäksi naapurin ruusussa, jonka oksat kurottelivat minun pihaani, oli ilmeisesti jotain ötököitä, jotka olivat sitten vahingoittaneet myös auringonkukkiani.
Näiden kuvissa esiintyvien auringonkukkayksilöiden lisäksi minulla on joitakin taimia laatikossa kasvamassa sekä kaksi pienissä ruukuissa. Suurin osa auringonkukistani on kasvatettu viime vuotisista kukista keräämistäni siemenistä, ja niistä suurimman osan esikasvatin. Kukkapenkkiin heittelin siemeniä myös suoraan, ja kukkapenkin pienemmistä taimista suurin osa onkin esikasvattamattomia. Aitojen vierustoille kylvin (liian) aikaisin keväällä suoraan maahan puna- ja ruskeakukkaisia auringonkukkia, mutta niistä siemenistä kasvoi ilmeisesti vain pari taimea, ja niidenkin itäminen kesti todella kauan, joten istutin aitojen vierustoille lisäksi esikasvattamiani taimia. Ainakin toivon, että ne muutamat taimet ovat niitä punakukkaisia, eivätkä jotain itsestään kylväytyneitä (tai lintujen kylvämiä) keltaisia.



maanantai 21. heinäkuuta 2014

Suloiset orvokit

Tämän kesän orvokkini ovat ilmaantuneet itsestään sinne tänne kasvimaapenkkeihini. Minä vaan siirsin pienet taimet keväällä kukkapenkkiini.




lauantai 19. heinäkuuta 2014

Samettikukkani

Mahtavat samettikukkani ovat jääneet blogissani paitsioon. Ne ovat kuitenkin aivan mahtavia kasveja ja siis kukkivat ja kasvavat kasvimaallani ja kukkapenkissäni todella upeina. Alunperin halusin samettikukkia kasvimaalleni siksi, että ne torjuvat juurimatoja ja ties mitä muita tuholaisia. Viime kesänä minulla oli muutama ostettu keltakukkainen taimi, jotka ajoivat asiansa, mutta ei niistä sitten muuta. Tänä vuonna kasvatin samettikukat siemenestä, lajike on 'Bolero', joka on punaoranssikirjava ryhmäsamettikukka. Minulla oli kymmenen taimea, joista sitten leikkelin aika myöhäisessä vaiheessa aivan vääräoppisia (osassa oli mm. jo isot nuput) pistokkaita, joista osa juurtui osa ei. Istutin pistokkaita "tyhjiin" kohtiin kasvimaalleni ja loput lahjoitin isälleni.

Hernepenkin etureunassa kasvaa kaksi taimea lähekkäin.

Kukkapenkissä näyttää nyt tältä. Nämä samettikukat siirsin 19.6. tähän. Ai niin tännekin lykkäsin muutamia pistokkaita jossain vaiheessa, siis ihan vaan suoraan maahan juurtumaan. Paikka taisi vaan olla turhan kuiva ja kuuma, joten kai vain yksi isomman taimen varjoon jäänyt juurtui. Kasvaa siis niin lähellä tuota isompaa taimea, ettei kuvasta erotu.

Yksi hyvin menestyneistä pistokaslisäyksistäni.

Kaalitomaattipenkin etukulmassa salaatin vieressä kasvetaan näin hienosti. Alkutilanne keväällä heti näiden taimien istutuksen jälkeen tässä penkissä ja seuraavan kuvan penkissä


Tässä lähikuva edellisessä kuvassa taustalla näkyvästä samettikukasta. Kasvavat siis saman maissipenkin eri reunoilla. Tämä on istutettu pari päivää myöhemmin kuin tuo edellinen.

Pistokaskasvatus
Pistokkaista kasvatettuja pikkuisia taimia on luultavasti enemmänkin, mutta ovat joko niin pieniä, eivätkä kuki vielä, että jäivät kuvaamatta tai sitten niin lähellä isompia taimia, etten huomannut kuvata.


 Jostain syystä en oikein osaa kuvata näitä samettikukkia edukseen, näyttävät luonnossa erilaisilta, jollain tavalla niin paljon paremmilta kuin näissä kuvissani. Chililaatikoissani kasvavat jäivät nyt pois kuvista, ne ovatkin oikeastaan kasvaneet vähän liiankin hyvin, joten olen leikellyt niistä oksia maljakkoon, jotta chileillä olisi paremmin tilaa.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Tuumasta toimeen

Eli kaivoin yhden samettikukan chilien välistä parvekelaatikosta ylös ja istutin sen kukkapenkkiin, siirsin myös kukkapenkissä jo kasvaneen samettikukan lähemmäksi kukkapenkin etureunaa. Se samettikukka kun on oli jäänyt eteenpäin nojautuvien rusko(?)liljojen alle ja kukkapenkin etureunassa oli tilaa. Siirsin myös pieniä orvokin taimia lähemmäs toisiaan.

Siirsin myös yhden auringonkukan taimen liljojen alta lähemmäs penkin etureunaa samettikukkien viereen. Tuolla liljojen vieressä kasvaa itsestään sinne kasvaneita salaattia ja vähän myös tilliä.

Tällä hetkellä penkin orvokeissa on vain nämä kaksi pienehköä kukkaa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kukkapenkin reunaa etsimässä

Kukkapenkkini on reunustettu joskus aikoinaan ennen minua kivillä, mutta aikojen saatossa olivat sekä kivet että multa liikkuneet suuntaan jos toiseenkin. Lisäksi kukkapenkin reunassa kasvattamani rikkaruohot olivat levinneet sekä kiven väleihin että ihan kukkapenkin puolellekin, joten revin rikkaruohoja ja nostelin kiviä kukkapenkistä ja sen reunasta. Rikkaruohot silppusin ilman juuriaan takaisin kukkapenkkiin matojen ruuaksi ja katteeksi estämään maan liiallista kuivumista. Kivet asettelin kukkapenkin reunaan, myös tuon yhden, joka tuossa kuvassa on vielä nurmikolla.

Tuon rikkaruohosilpun seassa on muutama pieni siemenestä kasvanut orvokin taimi, eivät kyllä erotu kuvasta. Tuon samettikukan eteen olen tökännyt pari samettikukan pistokasta juurtumaan, eivät kyllä välttämättä juurru, kun tuo paikka on niin aurinkoinen. Jotain kukkia tuohon kukkapenkin etureunaan pitäisi kuitenkin saada pian, samettikukat näyttäisivät varmaan hyviltä siinä, pitäisiköhän kaivaa parvekelaatikoista chilien väleistä muutama taimi ylös ja siirtää tähän.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ongelmakukkapenkki

Ne talven yli selvinneet orvokit sitten kuolivat. Harmi sillä niissä oli todella paljon nuppuja. Epäiltyjä syyllisiä on paljon, luultavasti oma vikani, kun siirsin ne siihen kukkapenkkiin (siis ainoaan varsinaiseen kukkapenkkiin pihallani), jossa osa orvokeista kuoli aika nopeasti viime kesänäkin. Epäilen, että mustat muurahaiset, joita penkissä näkyy paljon, aiiheuttavat orvokkien kuoleman. Toisaalta penkki on myös hyvin paahteinen, kuuma ja kuiva. Ne alkoivat näyttää huonommilta jo heti silloin helteiden jälkeen, muutaman kukan jälkeen, ja tänään totesin, että ne tosiaan olivat ihan kuolleet. Yksi mahdollisuus voisi myös olla, että onnistuin kastelemaan niitä liikaa, mutta epäilen. Penkissä kasvaa nyt vielä muutama siemenestä kasvanut orvokki, mutta nekään ei kyllä kasva kovin hyvin.

Koko penkki on aika ongelmallinen. Tarhakalliokielot tuntuvat viihtyvän siinä hyvin, ja ruskolilja näyttää toistaiseksi ihan hyvältä, mutta penkin toinen pää on ihan surkea, kaksi muuta monivuotista, mitä sitten lienevätkin näyttävät huonoilta, ja niissä on mustia kirvoja ja mustia muurahaisia. Ja nyt kun orvokitkin sitten kuolivat, jotain pitäisi tehdä. Ehkä istutan loput auringonkukan taimet siihen, mutta mitähän muuta siihen sitten laittaisi.

Nyt jo edesmennyt orvokki

Vielä viimeinen kuva niistä orvokeista.