Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkukkia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkukkia. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. lokakuuta 2016

Viimeisiä viedään

kehäkukkia

Tänään kuvasin vielä puutarhastani löytyneitä kukkia. Vielä sieltä jotain löytyi viimeöisen ja tämän aamuisen pakkasen jälkeenkin.

 

Tänä aamuna oli todella kaunista, ihana auringonpaiste ja kaunis valkoinen jäähuurre jokapaikassa. Pitkästä aikaa oli aurinkoinen päivä, vaikka kyllä eilenkin iltapäivällä jossain vaiheessa aurinko kurkisteli pilvien välistä.

petunioita
...kahdessa värissä
orvokkeja, useissa väreissä
ihana orvokki ja ihana aurinko
kasvimaalle itsestään kasvanut orvokki
ja tietysti syyskanervat

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Paluu puutarhaan, kyllä kukkii

Vaikka kosmoskukkakasvustoni luonnossa näyttävät upeilta, ja niissä on runsaasti kukkia en osaa ottaa niistä edustavia yleiskuvia, joten kuvasin yksittäisiä kukkia.

Kuten jo tuolla käsityöblogin puolella totesin muutaman päivän nettipaussista kasvoi monen kuukauden blogitauko. Tämän blogin puolella on kyllä ollut pientä hiipumista jo pidemmän aikaa, ja paluu tuntui hieman hankalammalta. Jo keväällä alkoi tuntua siltä, että mitä minä mitään puutarhablogia pidän, kun ei minulla mitään kunnollista puutarhaakaan ole. Mutta katsotaan nyt, miten tämä tästä jatkuu, en nyt osaa vielä oikein tätä lopettaakaan. Haaveilen oikeasta puutarhasta (vaikka se tällä hetkellä tuntuukin aika kaukaiselta haaveelta) ja iloitsen tuosta pienestä pihastani täysillä.
Petunioistakin osa on vielä upeita, vaikka osa oli kärsinytkin niin pahasti kuivuudesta, että joutui pois.

Kesän mittaan otin kyllä jonkin verran enemmän tai vähemmän onnistuneita kuvia, sillä ajatuksella, että tästä voisin kirjoittaa blogissani. No, kirjoittamatta jäi. Enkä enää tietenkään yhtään muista, mitä olin ajatellut kirjoittaa, mutta mahdollisesti palaan kuitenkin myöhemmin jossain vaiheessa kesätunnelmiin kesäisten kuvien kera.
Kehäkukat ovat upeita, ja ihania väripilkkuja tällaisena harmaanakin päivänä. Kasvavat minulla vaan hieman hankalasti kuvattavassa paikassa, joten vain pieni osa pääsi kuvaan.

Myös tuoksuherneet kukkivat edelleen runsaslukuisina.
Nämä miniauringonkukat olivat aloittaneet kukintansa reissuni aikana, mutta onneksi kukkivat vielä. Näiden lisäksi myös isoissa auringokukissa on vieläkin kukkia, vaikka niistä osa kukki jo ennen reissuani, ja nyt linnut käyvät syömässä niistä siemeniä.
Osa köynnöskrasseistanikin kukkii vielä hienosti, osa ei ;)

Tällä kertaa kuitenkin kukkakuvia eiliseltä. Palasin viikko sitten kuukauden reissulta kotiin, ja vaikka nyt olenkin sitten viikon ajan saanut raivata kuollutta kasvustoa pois, olin yllättynyt siitä kuinka hienolta puutarhassani vielä näyttää. Rehevät ja runsaasti kukkivat kosmoskukkakasvustot ovat pääasiassa vastuussa tästä kesäisestä kauneudesta puutarhassani. Ihanat kosmoskukat!

 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kesäkukkiani, punakosmos

 
Jatkan edelleen viime kesän kukkieni parissa. Kosmoskukkia kasvatin viime kesänä toista kertaa. Osan taimista kasvatin ostetuista siemenistä ja osan siemenistä olin ottanut edelliskesän kukista talteen. Esikasvatin taimia lyhyen aikaa lähinnä siksi, että näkisin, kuinka hyvin siemenet itävät. Toki toivoin kukinnan myös aikaistuvan esikasvatuksen myötä. Taimet itivät hyvin, enkä huomannut mitään eroa ostettujen ja omien siemenien itävyydessä.
Kukintaa sitä vastoin sain odottaa aika kauan, luultavasti se johtui kylmästä kesästä. En tiedä oliko esikasvatuksella mitään vaikutusta kukintaan, ja mikäli oli niin kumpaan suuntaan, mutta ei se ainakaan paljon kukintaa aikaistanut. Ja tosiaan voi olla, että vaikka viivästytti, jos viime kesän viileä sää oli liian iso shokki lämpimään sisäilmaan tottuneille kasveille ;)
Viime kesänä kukinta ei ollut lopultakaan niin runsasta ja rehevää kuin edellisenä kesänä, mutta hienoista kukkayksilöistä sain kuitenki nauttia ihan mukavasti. Kosmoskukkien kasvattamista jatkan tulevana kesänä, ja jatkossakin. Voi tosin olla, että jätän esikasvatuksen väliin. Tai kylvän pääosan siemenistä suoraan ulos, ja esikasvatan vain muutamia taimia nähdäkseni, onko sillä vaikutusta kukinnan alkamiseen.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kesäkukkiani, vähän vaan huonosti kasvaneet leijonankidat

Kylmä talvipäivä, flunssaisena peittovuoren alla sohvan nurkassa käännän ajatukset taas kesään. Yksi viime kesän uusista kesäkukistani on vielä käsittelemättä täällä blogissa. Tuota... mitäpä sanoisin näistä leijonankidoistani. Aloitetaanpa alusta, mitä nyt satun muistamaan. Esikasvatin leijonankitoja lyhyehkön ajan, kylvin ne 10.4., en muista milloin istutin ne ulos, mutta alkukesästä heti, kun sää salli kuitenkin. Esikasvatetut taimet kasvoivat aivan liian tiheässä ja olivat kovin hentoja, kun istutin ne ulos. Taimet olisi pitänyt koulia tai vähintään harventaa kasvustoa, mutta keväällä oli niin paljon muutakin tekemistä, ja tilapula oli melkoinen, joten se jäi tekemättä.
 
Ulkona taimien kasvu oli hidasta ja heikohkoa, kylmästä alkukesästä ja huonosta hoidosta (saivat olla aika lailla omillaan) johtuen. Leijonankitojen kasvatukseni voisi siis sanoa epäonnistuneen, mutta loppukesästä sain kuitenkin muutamia suloisen kauniita pikkuisia kukintoja ihailtavakseni, saa nauraa ;) minusta ainakin nämä leijonankitani ovat huvittavia
 
Viime kesän kukat kasvatin jostain siemensekoituksesta, ja koska kukkia ei tullut paljon ei värikirjokaan ollut kovin laaja, mutta silti joukossa oli muutamia vähemmän kauniita kukkia. Leijonankitoja haluaisin yrittää uudelleen, valkoiset tai kirkkaanpunaiset kukat olisivat upeita. En ole kuitenkaan varma yritänkö niiden kasvattamista tänä vuonna, vai jätänkö sen jonnekin tulevaisuuteen.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Kesäkukkiani, tuoksuherne

 
Aamupäivällä aurinko paistoi ihanan keväisesti, mutta nyt sataa taas lisää lunta. (Tai siis tällä hetkellä sekä aurinko paistaa että sataa lunta) Joten on oikein sopiva aika palata taas kesäkukkien ja -kuvien pariin.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, kasvatin viime kesänä ensimmäistä kertaa monia kesäkukkia. Voitin viime keväänä eräässä blogiarvonnassa malopin, tuoksuherneen ja harjaneilikan siemeniä. Nämä kaikki olivat minulle uusia tuttavuuksia. Näistä harjaneilikka on kaksivuotinen eli sen pitäisi kukkia tänä vuonna. Hieman kyllä epäilen niiden kukkimista, sillä taimet eivät kasvaneet mitenkään kovin hyvin viime kesänä. Malopit eivät myöskään kasvaneet ja kukkineet niin hyvin kuin olisin toivonut. Jäivät aika mataliksi ja kaatuilivat sateissa ja tuulissa, kukat olivat kauniita, mutta ei niitä kovin runsaasti ollut.
Tuoksuherneet kasvoivat ja kukkivat sentään vähän paremmin, itävyys ei ollut ihan parasta mahdollista, mutta esikasvatus sujui muuten ihan hyvin. Kylmä alkukesä hidastutti niidenkin kasvua ja viivästytti kukintaa, joka olikin parhaimmillaan vasta loppukesästä elokuussa ja jatkui pitkälle syksyyn.
Tuoksuherneitä aion ehdottomasti kasvattaa jatkossakin. (Miten ihmeessä en ole kasvattanut näitä vielä aikaisemmin.) Ja näitä haluan enemmän ja toivottavasti saan ensi kesänä kukkia myös aikaisemmin. Loppukesästä annoin osan kukista kehittää siemeniä, jotka keräsin talteen. Joten tänä vuonna aion ostettujen siementen lisäksi kokeilla itse talteen kerätyistä siemenistä kasvattamista.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kesäkukkiani, mustasilmäsusanna

 
Ulkona sataa lunta ja räntää. Minä odotan malttamattomana kevättä ja kesää. Mieli karkaa haaveilemaan kesän kukkaloistosta, uppoudun katselemaan viime kesän kukkakuviani. Ja muistelessani viime kesän kasvatuksiani teen suunnitelmia tälle kesälle. Viime kesänä kasvatin monia kesäkukkia ensimmäistä kertaa. Ensimmäisenä uutena kokeiluna oli lobelian kasvatus siemenestä. Se jäi yhden kerran kokeiluksi, siemenet itivät huonosti ja itäneet taimet kasvoivat huonosti, ja kuolivat lopulta kaikki. Eipä niistä sitten sen enempää, en viitsi yrittää uudestaan.

Ensimmäiset kukat olen kuvannut vasta 31.7.2015.

Toisena uutena kesäkukkana kokeilin mustasilmäsusannan kasvattamista. Eipä sekään ihan suunnitelmien mukaan sujunut, mutta niiden kanssa uusi yritys tänä vuonna. Viime vuonna kylvin mustasilmäsusannat 11.3. Ne itivät ihan hyvin, ja osa niistä kasvoi vähän liiankin hyvin, joten niiden käsittely oli hieman hankalaa esikasvatuksen aikana. Koska taimet alkoivat kiertyä toistensa ja muiden lähellä olevien kasvien ympärille, istutin ne ulos vähän liian aikaisin. Alkukesä oli niin kylmä, että ulos istuttamisen jälkeen niiden kasvu pysähtyi pitkäksi aikaa kokonaan, ja monen taimen ylemmät osat kuolivat kokonaan eli pitkä esikasvatus meni hukkaan. Joten en ole varma pitäisikö ne kylvää tänä vuonna myöhemmin, vai latvoa niitä ahkerammin. Ja toisaalta, ei kai koko kesäkuu voi tänä vuonna olla yhtä kylmä kuin viime vuonna, eihän ;) Kasvu oli siis tosi hidasta koko kesän, ja kukinta alkoi vasta loppukesästä.

Tarkoitus oli, että susannat olisivat kietoutuneet keppirakennelmaan peittäen kepit muodostaen kauniin kukkatornin, mutta vasta syyskuun lopussa kasvit olivat päässeet alkuun. Kuvittelin siis, että kesäkuussa olisi näyttänyt suunnilleen tältä, ja myöhemmin kasvua ja kukkia olisi ollut paljon enemmän, mutta ehkä ensi kesänä :)

Elokuussa kukkia oli kyllä jonkin verran, mutta suurin osa niistä piileskeli kasvien alaosissa lehtien ja ylempien oksien alla, joten mistään kukkaloistosta ei voida puhua.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Ainokainen auringonkukka

Vain yksi auringonkukka kukkii pihallani. Mutta onneksi edes se yksi, ja hieman on toivoa toisenkin kukan avautumisesta.

Viikko sitten hiukan kohmeinen kimalainen oli löytänyt tiensä juuri avautuneeseen kukkaan.

Tänään kukka täydessä loistossaan, ja viereisessä auringokukassa jo suuri nuppu. Tänä vuonna auringokukkien kasvatukseni ei oikein onnistunut, mutta onneksi annoin näiden kasvimaalle itsestään ilmestyneiden kasvaa kaikessa rauhassa porkkanamaan keskellä ;)
Siemenestä esikasvattamani ja aidan viereen istuttamani taimet eivät nimittäin ole oikein kasvaneet, onhan näissä minitaimissakin nuppuja, saa nähdä ehtivätkö kukkia ennen pakkasia. Eivätpä nuo aidan viereen istuttamani punakosmoksetkaan kovin  hyvin tuossa menestyneet.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Aurinkoinen aamupäivä

Säätiedotuksen mukaan tänään piti olla aamupäivällä aurinkoista, myöhemmin on sitten taas luvassa sadettakin, kuten (lähes) joka päivä tänä kesänä. Ei täällä tänään kyllä sitä aurinkoa ole vielä näkynyt, pilvisen harmaata on ollut, vielä ei ole kuitenkaan satanut. Lauantaina aurinko paistoi aamupäivällä, joten tämänkertaiset kuvat ovat lauantailta.

Suippopaprikoissa ja chileissä on pieniä alkuja, satoa odotettavissa ehkä joskus syksyllä, elleivät jäädy tai mätäne kylmässä ja märässä säässä ;)

Maisseista on turha odottaa satoa, eivät kasvaneet tänä vuonna edes koristeiksi, herneet sitä vastoin kasvattivat vartta ja lehtiä vähän liikaakin. Nyt jo kukkivatkin, ehkä sieltä vielä jonkun palonkin satoa saan loppukesästä :)

Petuniaistutukset alkaa pikkuhiljaa näyttää joltakin, kuvakulma ei tässä kyllä ole paras mahdollinen ;)

Ensimmäinen köynnöskrassin kukka avautui samaan aikaan kuin viime vuonnakin, lisää lämpöä ja valoa tarvittaisiin, jotta kukkia tulisi lisää.

Kosmoskukkia ei edelleenkään ole kovin paljon, ja kukat on aika pieniä, onneksi nämä ovat kauniita kasveja kokonaan, lämmintä loppukesää ja runsastuvaa kukintaa odotellessa ;)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Pirteät petuniat

Ihana syyspäivä, sade ropisee ikkunaan, taivas on harmaa, mutta pensasaidat loistavat ruskan väreissä, ja koivuissakin on vielä hieman kaunista keltaista. Puutarhassani kukkii vielä muutama pieni auringonkukka, kehäkukkien oranssia hehkua on vielä jäljellä, ja parvekelaatikoissa petuniat kukoistavat. Pikkulintuja ei tunnu sade eikä tuuli haittaavan, ne lentelevät, hyppelevät, kiipeilevät ja juoksevat ympäri pihaani ja käyvät jopa kurkkimassa ikkunasta sisälle. Tai ehkä tuuli ja sade haittaakin niitä, ja ovat siksi tänään vielä tavallista runsaslukuisimpina ja vilkaampina puutarhassani, joka on tuulensuojaisa, ja pensasadan alle ja ikkunan viereen sataakin vähemmän kuin muualle.

Epätarkka ja muutenkin huono kuva pensasaidan väriloistosta. Tuulen riepotellessa aitaa en onnistunut tarkennuksessa ja väritkin jäivät todella kalpeiksi ja sameiksi todellisuuteen verrattuna.

Syksyinen sadepäivä voi olla todella kaunis, kun puissa ja pensaissa vielä riittää väriä. Näin kuivana ja aurinkoisena syksynä muutama sadepäivä välissä tekee vain iloiseksi. Tuulee kuitenkin sen verran paljon, ettei ulkona oikein viitsi viettää aikaa, enkä sateenkaan toivoisi jatkuvan kovin montaa päivää peräkkäin.



Olen vielä näin loppusyksystäkin ihan innoissani petunioistani. Parvekelaatikoissa ne kukkivat edelleen aivan täysillä, ja sinne on taas ilmestynyt ihan uuden näköisiäkin kukkia.



Katsokaa, mitä upeita värejä, ja muotoja. Erilaisia, samankaltaisia ja kaikki niin yhteensopivia toistensa kanssa. Nautin niin kauan kuin voin, toivottavasti kukinta kestää upeana vielä pitkään, luultavammin ei niin kovin pitkään.