Näytetään tekstit, joissa on tunniste pensaspapu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pensaspapu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. elokuuta 2014

Kesäkurpitsaa, paprikaa ja papuja

Kesäkupritsan ja paprikan satokausi alkoi vihdoin tänään minunkin pihassani. Tämä on yksi vuoden parhaista ajoista, jonka toivoisin jatkuvan ja jatkuvan aina vaan. Tarkoitan sitä, että saan kiertää kasvimaallani iltaisin ja aamuisin ja suunnitella syömisiäni sen mukaan mitkä vihanneksistani ovat kypsiä tai kypsymässä. Mikään ei maistu paremmalle kuin juuri kasvimaalta korjattu kasvis joko sellaisenaan tai ruuaksi valmistettuna. Tänään tosiaan nautin nopeasti wokatuista kesäkurpitsakuutioista, vihreistä pavuista, jotka keitin ensin ja paprikasuikaleista.

Tämän kesäkurpitsan olisi voinut käyttää jo eilen, mutta kun en ollut eilen kotona syömässä sitä. Oli muuten kasvanut aika lailla paksuutta yön aikana. Todella hyvä se oli tänään, ei yhtään ylikypsä, mutta eilen se olisi saattanut olla sopivan kokoinen syötäväksi kokonaan, nyt siitä jäi osa odottamaan myöhempää käyttöä.


Kaupan suippopaprikasta otetusta siemenestä kasvoi komea kasvi, joka on kasvattanut ja kypsyttänyt näitä kahta hedelmäänsä hitaasti, mutta varmasti. Tämän edessä olevan paprikan siis söin tänään, makea ja hyvän makuinen, taaempana oleva kypsynee myös lähiaikoina. Kolmas pienempi hedelmä on myös tulossa, kaikki muut alut ovat kellastuneet ihan pieninä ja pudonneet pois, toisessa suippopaprikassa on myös kolme hedelmää kypsymässä, mutta ne ovat kaikki selvästi pienempiä kuin nämä. Otin tästä siemenet talteen, toivottavasti ovat jo tarpeeksi kypsiä itääkseen.
Petuniani kukoistavat jälleen, ei enää jälkeäkään heinäkuun viimeisen päivän rankkojen sateiden aiheuttamista vaurioista. Joo, tiedän, nurmikko kaipaisi leikkaamista, mutta vain kapealta alueelta tuolta pensasaidan varjosta, muualla se on kuivuudesta ja kuumuudesta johtuen kasvanut heikommin. Luulenpa, että nurmikonleikkuu saa odottaa hieman viileämpiä ilmoja, en halua kuivaa ja ruskeaa pihaa. Sade olisi jälleen hyvin tervetullutta, mielellään sellaista rauhallista ja hyvin maan kastelevaa sadetta, vaikkapa yhden kokonaisen päivän ajan.

perjantai 1. elokuuta 2014

Kasviksia wokkiin ja lautaselle

Elokuu alkoi, mutta tässä tulee vielä viimeiset heinäkuun kasvimaakuulumiset. Aloitin sadonkorjuun papujen ja lehtikaalin osalta eilen. Papuja olen jo odottanutkin, pelkäsin kyllä etten saa niitä tänä kesänä niitä ollenkaan, niin huonolta niiden kasvu näytti, eivätkä pensaspapuni koolla pilattuja olekaan, mutta näyttävät silti jonkin verran satoa tuottavan. Lehtikaalitkin olivat niin täynnä ötököiden syömiä reikiä, että vasta nyt ensimmäinen on kasvanut niin isoksi ja saanut jo reiätttömiä lehtiäkin aikaiseksi, että pääsin sitä käyttämään.

Ja koska en muistanut kuvata korjaamaani satoa, kuvasin aterian, jonka niistä valmistin.

Wokkasin silputtua lehtikaalia ja mangoldia, viher- ja ruohosipulia, sokeriherneitä sekä vihreitä papuja, jotka keitin ensin. Joukkoon laitoin aikaisemmin paistamani kanan paloja pakastimesta. Kanan olin maustanut paistaessani, vihanneksiin laitoin vain hieman suolaa ja mustapippuria. Lisäksi keitin riisiä. Salaatti kokonaisina lehtinä, viipaloidun tomaatin ja muutaman basilikan lehden kerä, salaatinkastikeeena tällä kertaa vain loraus oliiviöljyä. Kaikki aterian kasvikset omalta kasvimaalta.
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt mitään lehtikaalista, enkä edes syönyt sitä, mutta ajattelin, että se sopii näiden muiden vihannesten kanssa wokattavaksi ja sopihan se. Hyvää tuli, saisinkohan jo seuraavaan wokkiini kesäkurpitsaa, vielä en raaskinut niitä käyttää, kun ovat vielä niin pieniä, eikä niitä edes näytä olevan kovin paljon tulossa.

Tuo tomaatti, josta osan olin syönyt jo aamulla leivän päällä, oli se ensimmäinen 'Roma' luumutomaattini. Seuraavia saankin sitten odottaa, muut raakileet ovat vielä pieniä. Joitakin kirsikkatomaatteja sen sijaan on jo pian kypsymässä. 'Roma' oli mielestäni oikein hyvän makuinen, ei makea, voimakas tai hapokas(en tiedä mikä olisi oikea sana tomaatin kirpeydelle), mutta aurinkoinen. Rakenteeltaan tomaatti oli hieman sosemainen, siemennestettä (hups, olikohan taas vähän outo sanavalinta) ei ollut paljon. Joku muistaakseni jossain kuvasi tätä pastatomaatiksi, ja voisin kuvitella, että se sopisi pastakastikkeeseen hyvin juuri tuon koostumuksensa vuoksi, kun siinä ei ole paljon siemeniä eikä nestettä.

Ensimmäinen paprikani on kypsymässä ihan kohta, sekin tai ainakin osa siitä saattaa päättyä wokattavaksi, ellen innostu syömään sitä sellaisenaan kokonaan. Ensimmäiset chilitkin ovat vihdoin alkaneet pikkuhiljaa punertua, niitä ainakin tulen käyttämään myös wokeissa.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Kaunista kasvimaalla

Viime sunnuntaina pensaspapuihini ilmaantuivat ensimmäiset kukat ja kukkia on sittemmin tullut lisää, ja joitakin pienen pieniä pavun alkujakin on alkanut kehittyä, ehkä ehdin saada jonkun pavun tänä kesänä tai sitten en. Joka tapauksessa pavuissa on kauniit kukat, ihastelen sitten ainakin niitä, jos en satoa saisikaan. Olen pyrkinyt suunnittelemaan kasvimaalaatikkoni niin, että ne näyttävät hyviltä (minun mielestäni) koko kesän ajan, koska ne sijaitsevat pienellä takapihallani koko ajan silmieni edessä. Ja minulle on tärkeää, että voin nauttia kasvimaistani myös silmilläni, ja vaikka jonkin kasvattaminen epäonnistuisi, eikä satoa tulisi.




Maissit, pavut ja herneet ovat mielestäni erinomaisia esimerkkejä kauniista hyötykasveista, kuten myös vaikkapa salaatit ja mangoldit, reikäiset kaalikasvit sitävastoin eivät ehkä ole kaikkein kauneimpia, mutta menettelevät siellä kauniimpien välissä. Sitä paitsi minulla taitaa olla tapana kiinnittää huomioni kauniisiin ja ilahduttaviin kohtiin, jolloin pienemmät ei niin kauniit alueet eivät häiritse minua. Istutin myös esikasvattamiani samettikukkia ja niistä leikkaamiani pistokkaita sinne tänne kasvimaalleni, jotta siellä olisi myös kukkia ja siten ainakin jotakin kaunista mikäli hyötykasvit epäonnistuisivat. Tietysti valitsin kasvimaani kukiksi juuri samettikukat niiden tuholaistorjuntahyödyn vuoksi.

Maissipenkkini viikko sitten...
...ja tänään, maissit ovat kasvaneet rehevästi ja ovat kauniin vihreitä, mitään merkkejä tähkistä niissä ei kuitenkaan näy, joten taisivat tänä kesänä olla vain koristekasveja.
Tomaattipenkki (kuvattu myös viikko sitten), mielestäni tomaatitkin näyttävät ihan hyviltä tummanruskeaa aitaa vasten, tomaattien edessä kasvavat pavut ovat sen verran matalia, etteivät tässä kuvassa oikein näy. Taaimmaisen laatikon reunat ovat aika rumat, mutta mielestäni porkkana-, palsternakka ja sipulipenkin sisältö näyttää ihan hyvältä. Samettikukkia vähän siellä sun täällä.