Suunnitelmia, haaveita, intoa...ja lisää kylvöjä. Eilen kylvin ruukkuihin basilikaa, oreganoa, persiljaa, tilliä ja salaattia. Seuraavat kylvöt teen sitten maaliskuussa, paitsi... petunioita pitäisi kylvää vielä vähän lisää, loputkin siemenet multaan :) Siemenet olen kerännyt omista kukistani, mutta viime syksynä en muistanut ottaa uusia siemeniä talteen, joten nyt vähän jännittää itävätkö vanhat siemenet.
Viime kesänä petuniani kärsivät alkukesän kylmistä ja sateisista säistä. Eivätkä kasvaneet ja kukkineet ollenkaan niin hienosti kuin edellisenä kesänä, ja olivat parhaimmillaan vasta syksyllä, mutta tarjosivat silti upeita yllätyksiä pitkin kesää. Keräsin näihin kollaaseihin joitakin kuvia viime kesältä. On ihan uskomatonta, että niistä pikkuruisista siemenistä kasvaa niin upeita kukkia. Itse kerätyistä siemenistä voi tulla vaikka minkä värisiä ja näköisiä kukkia, upeita yllätyksiä!
Jotain kukkajuttuja tulee nyt varmaan lisääkin, seuraavia kylvöjä odotellessa.
perjantai 19. helmikuuta 2016
torstai 18. helmikuuta 2016
Heräiskö horroksesta?
Yritänpä vihdoin herätellä tätä blogia talvihorroksesta. Blogin lisäksi myös puutarhainnostukseni on uinunut. Talvi on oikein hieno vuodenaika, mutta aivan liian pitkä ja pimeä. Puutarhaharrastukseni edellytykset ovat olleet heikot, varsinkin, kun huonekasvinikin ovat lähinnä kituneet. Tammikuun alussa tein pari pientä jääkoristetta puutarhaani (lähes kuihtuneista) hyasintin kukista. Otin niistä jopa kuvatkin, mutta postauksen kirjoittaminen jäi.
Syksyllä tekemästäni kanervaistutuksestakin otin kuvia tammikuussa, kun iloitsin siitä, kuinka kauniina se on pysynyt koko talven. Sekin postaus jäi kirjoittamatta. Mutta kanervaistutus ilahduttaa minua edelleen keittiön ikkunalla.
Mutta nyt vihdoin olen saanut aloitettua tämän kevään kasvatuskauden, ja toivottavasti saan myös blogikirjoituksia aikaiseksi. Eilen tein ensimmäiset kylvöt. Kylvin chiliä, paprikaa, petunioita, munakoisoja, purjoa ja ruohosipulia. Tästä se lähtee!
torstai 24. joulukuuta 2015
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Tämä blogi on vaipunut talvihorrokseen, ja horros taitaa jatkua edelleenkin, kun ei puutarhassani tapahdu mitään vielä pitkään aikaan. Mutta tulin nyt pikaisesti toivottamaan kaikille Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua ja Kaikkea Hyvää Uuteen Vuoteen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

