maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ongelmakukkapenkki

Ne talven yli selvinneet orvokit sitten kuolivat. Harmi sillä niissä oli todella paljon nuppuja. Epäiltyjä syyllisiä on paljon, luultavasti oma vikani, kun siirsin ne siihen kukkapenkkiin (siis ainoaan varsinaiseen kukkapenkkiin pihallani), jossa osa orvokeista kuoli aika nopeasti viime kesänäkin. Epäilen, että mustat muurahaiset, joita penkissä näkyy paljon, aiiheuttavat orvokkien kuoleman. Toisaalta penkki on myös hyvin paahteinen, kuuma ja kuiva. Ne alkoivat näyttää huonommilta jo heti silloin helteiden jälkeen, muutaman kukan jälkeen, ja tänään totesin, että ne tosiaan olivat ihan kuolleet. Yksi mahdollisuus voisi myös olla, että onnistuin kastelemaan niitä liikaa, mutta epäilen. Penkissä kasvaa nyt vielä muutama siemenestä kasvanut orvokki, mutta nekään ei kyllä kasva kovin hyvin.

Koko penkki on aika ongelmallinen. Tarhakalliokielot tuntuvat viihtyvän siinä hyvin, ja ruskolilja näyttää toistaiseksi ihan hyvältä, mutta penkin toinen pää on ihan surkea, kaksi muuta monivuotista, mitä sitten lienevätkin näyttävät huonoilta, ja niissä on mustia kirvoja ja mustia muurahaisia. Ja nyt kun orvokitkin sitten kuolivat, jotain pitäisi tehdä. Ehkä istutan loput auringonkukan taimet siihen, mutta mitähän muuta siihen sitten laittaisi.

Nyt jo edesmennyt orvokki

Vielä viimeinen kuva niistä orvokeista.

Chiliviidakko hyvässä alussa

Ihanaa, vihdoin hieman lämpimämpää ja aurinkoista. Tänään siirtelin taas kasveja purkeista toisiin. Ja istutin chilejä sun muita kahteen parvekelaatikkoon.

Pienin 'Tiny Tim' tomaatin taimistani. Tämän istutin tänään parvekelaatikkoon.

Suurin 'Tiny Tim' tomaatin taimistani, tai tuo tämän oikealla puolella oleva on yhtä suuri.

Istutin tähän laatikkoon 5 chilin taimea, yhden samettikukan ja tuon pienen 'Tiny Tim' tomaatin. Mitäköhän mahdoin ajatella, kun istutin nämä näin. Näillä voi tulla vähän ahdasta, kun taimia on näin monta. Ja siis miksi laitoin nuo isoimmat toiseen reunaan ja pienet toiseen reunaan (pituusjärjestykseenkö? häh?). Vasemmassa reunassa on paljon isoja nuppuja, ne ovat olleet kylmillä ilmoilla sisällä. Nuo toiset kolme ovat olleet koko ajan ulkona harson alla kylläkin, ja ovat siksi huonomman näköisiä.

Tähän laatikkoon istutin kolme 'Cayenne' chiliä, kaksi samettikukkaa ja yhden 'Tiny Tim' tomaatin. Tässäkin tuli pieni ajatusvirhe, kun istutin pienimmän chilin ja pienimmän samettikukan vierekkäin.
Chileiltä (ja näiltä muilta) vapautuneisiin (hillo)purkkeihin istuttelin petunian taimia, joista osa oli maitopurkeissa lionneita ja minikokoisia, jospa nekin nyt alkaisivat kasvaa.
Kuvassa etualalla tänään näihin purkkeihin istutettuja petunian taimia, ne minikokoiset kyllä puuttuvat kuvasta, en ollut vielä tuolloin istuttanut niitä. Parvekelaatikossa samanlaisissa purkeissa jo jonkin aikaa majailleissa on muutamia kukkia ja enemmän nuppuja. Taustalla olevasta kaalimaasta ei ruohosilpun seasta kaalit juuri erotu.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ruohon leikkuuta ja paprikan alkuja

Tänään vihdoin nurmikkoni tuli leikattua, kiitos veljelleni ja isälleni. (olin kyllä aikonut leikata sen itse tänään, mutta sattuivat tulemaan sopivasti käymään, olin jo siirrellyt suurimman osan tavaroista pois nurmikolta, mutta ruoho oli niin märkää, että päätin syödä ensin ja leikata sen vasta sitten) Levitin sitten ruohosilppua kasvimaalleni ja puuhailin muutenkin ulkona koko illan.

Isommassa (siinä, jota en latvonut) suippopaprikassa on kaksi pientä alkua ja tänään pölytin kolme avautunutta kukkaa. Latvottu suippopaprika on ollut ulkona, ja tänään huomasin siinäkin yhden kukan, jonka yritin pölyttää tämän kasvin kukkien siitepölyllä, toivottavasti onnistui. Nuppuja on molemmissa aika paljon.

Toistaiseksi vain "suippopaprikani" ovat kukkineet, muissakin paprikoissa ja chileissa alkaa olla nuppuja, luulisin joidenkin niistä alkavan kukkia pian. Tänään taas kaikki kasvit olivat koko päivän ulkona, mutta osan toin sisälle yöksi. Eilen kuljetin sisällä toistaiseksi pitämäni kasvit ulkona vain "suihkussa" sateessa. Huomiseksi on luvattu jo onneksi aurinkoista ja lämmintä, ja loppuviikoksi vielä lisää lämpöä, tosin sitten myös ukkosia ja sateitakin. Kunhan nyt ei sitten tulisi taas rakeita tai kauheita rankkasateita. Lämpimästä nautin ja olisi niin kiva, kun voisi pitää ruukut ulkona yötkin.