sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Narsisseja ja helmililjoja

Ostin pääsiäiseksi lisää narsisseja, ja muutaman helmililjan.

Yksi perunanarsissi oli pakko saada, vaikken löytänytkään ihan parhaimmillaan olevia yksilöitä. Tämäkin oli kasvanut jo vähän liikaa pituutta. Mutta kukat ovat niin kauniita ja ihanan tuoksuisia.



Helmililjat olivat ostettaessa juuri sellaisia, kun halusinkin matalia, ja runsasnuppuisia, jotka alkoivat sopivasti avautua pääsiäiseksi. (Helmililjatkin muuten tuoksuvat ihanalle) Pääsiäisen ajan ne ja pääsiäiseksi ostamani tete-narsissit olivat sisällä, mutta koska halusin nauttia kukinnasta kauemman istutin ne ulos parvekelaatikoihin.

 

Alkuviikosta pihaltani löytyi vielä vähän lunta näiden kukkaistutusten kastelemiseen, mutta nyt sitä ei enää onneksi ole. (toivottavasti ei vaan enää tulekaan)


Aikaisemmin ostamani narsissit siirsin ruskeiden kanervien tilalle.


Osa tuoksuherneistäni on muuten itänyt sittenkin, ainakin kymmenen taimea näyttäisi olevan tulossa, joten onneksi en kylvänyt ostamiani siemeniä vielä.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kylvöjä, taimia, silmuja


Viime viikolla kylvin vesimelonit, ruusu- ja lehtikaalit, tomaatit sekä mustasilmäsusannat, samettikukat ja tuoksuherneet. Tuoksuherneitä lukuunottamatta kaikissa kylvöksissä on jo näkyvissä itämisen merkkejä. En tiedä ovatko tuoksuherneet vaan hitaampia itämään, vai oliko vika siemenissä. Kylvämäni siemenet olivat nimittäin viime syksynä itse talteen ottamiani, uusi kokeilu minulle, enkä tiedä, mikä niiden itävyys mahtaa olla. Mutta vielä tässä ehtii ostaa siemeniä, ja tehdä uusia kylvöksiä, jos ne eivät idä ollenkaan.


Taimipurkkitungos on hyvällä alulla, aurinkoisia kevätpäiviä toivotaan. Munakoisot, chilit, paprikoita ja petunioita on koulittu. Mutta vielä riittää koulittaviakin taimia. Seuraavien kylvöjen kanssa pitäisi nyt malttaa odottaa reilusti huhtikuun puolelle, ellen sitten ole unohtanut jotain... tai keksi jotain uutta kokeiltavaksi...tai osta niitä tuoksuherneen siemeniä...


Viime viikolla toin sisälle koivun, pajun, tuomen ja sireenin oksia. Muut oksat olivat tuoreita, juuri kaadetuista puista isäni pihasta, mutta sireenin oksat löysin maasta. Ne olivat olleet siellä syksystä asti, mutta kun niissä oli niin muhkeat vihreät silmut ajattelin kokeilla avautuvatko ne sisällä maljakossa.
Sireenin oksat vihertää.
Pajunkissat puskee esiin.
  
Tuomen oksissa on pienet nuput.

Kohta koivun oksatkin vihertää.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kukkakaipuuta

Mihin ihmeeseen aika oikein kuluu? Taas tuli kahden viikon tauko blogiin ihan huomaamatta. No, ainakin sitten kevät etenee ja kesä lähenee nopeasti. Tänä aamuna ei tosin ollut kovin keväistä, yöllä oli satanut vähän lisää lunta, ja pakkastakin oli taas useampi aste. Päivä on onneksi kuitenkin ollut pääasiassa aurinkoinen, välillä tosin tuli pari pientä lumikuuroakin, ja tuuli on ollut ihan hirveä.


Viime viikolla ostin narsisseja, jotka olivat ensin pari päivää minulla sisällä, mutta sitten istutin ne parvekelaatikkoon, ja aloin totuttaa niitä ulkoilmaan. Aluksi ne olivat ulkona päivät, ja sisällä pakkasyöt, mutta nyt ne ovat olleet koko ajan ulkona. Viime yö oli kylmin tähän mennessä, mutta hyvin ne selvisivät siitä, vaikka aamulla näyttivätkin hieman nuutuneilta. Mutta pariksi seuraavaksi yöksi on luvattu yli kymmentä pakkasastetta, joten ehkä ne täytyy ottaa taas öiksi sisälle. Minulla on nyt ihan hirveä tarve saada kukkia, paljon kukkia, joten kunhan nämä kovat pakkaset ovat ohi, haen lisää narsisseja, ja ehkä jotain muitakin sipulikukkia ;)


Tällä viikolla lievitin kukkakaipuutani ostamalla muutaman alennusorkidean, tai siis perhoskämmekän.