perjantai 4. maaliskuuta 2016

Alkukevään tunnelmia ja esikoita

Palataanpa hetkeksi kesätunnelmista takaisin tähän hetkeen. Kevättalvi on minusta samanaikaisesti  ihanaa ja turhauttavaa aikaa. Ihanaa on päivien pidentyminen ja valon ja lämmön lisääntyminen, ja kevään alkaminen ja kesän lähentyminen. Turhauttavaa on se, että en osaa nauttia lumesta enää tähän vuodenaikaan, ja pahinta ovat lumisateet aurinkoisten ihanien kevätpäivien jälkeen. Ihanaa on myös tehdä kylvöjä ja seurata pienten taimien kasvua. Turhauttavaa on odottaa sopivaa kylvöaikaa ja sitä, että pääsisi ulos puutarhaan puuhailemaan. Ihanaa on seurata kevään edistymistä, mutta on turhauttavaa, kun keväisten säiden jälkeen tulee taas vähemmän keväisiä ilmoja. Tällä hetkellä yritän kovasti hillitä kylvöhalujani. Seuraavana minulla on kylvövuorossa tomaatit, samettikukat, mustasilmäsusannat, ruusu- ja lehtikaalit sekä vesimelonit, mutta millään niistä ei ole vielä kiire.

Eipä nämä petunian taimeni näytä tänäkään vuonna kovin kummoisilta, mutta aika hyvin vanhat siemenet itivät. Ja joka vuosi ne ovat aluksi ( ja aika pitkään) näyttäneet toivottoman pieniltä ja surkeilta, ja kuitenkin lopulta niistä on tullut ihan hyviä. Pitäisi vaan alkaa kouliminen.

Sitten vielä pieni esikkokatsaus. Haluaisin saada viime viikolla ostamani esikot pysymään hengissä, niin että voisin istuttaa ne myöhemmin puutarhaani. Nyt kaipaisinkin vinkkejä, joiden avulla onnistuisin siinä :) Kaikissa kolmessa lehdet näyttävät hyviltä ja niihin on kasvanut uusiakin, kaikissa on myös nuppuja, kukkatilanne näkyy kuvissa. Kaikki neuvot ja vinkit ja kokemukset ovat tervetulleita. Itselläni ei ole näistä mitään aikaisempaa kokemusta, eikä mitään muuta tietoa kuin mitä pikaisella googlailulla löysin, joten kaikki tieto kelpaa. Mitä kannattaa tehdä, tai mitä ei kannata tehdä ;)

Ensimmäiset kukat ovat kuihtuneet, mutta uusia on avautunut, ovat vaan paljon pienempiä ja vaaleampia kuin alkuperäiset kukat, mikä ei kyllä haittaa yhtään, minusta nämä ovat söpöjä.

Tässä on eniten kukkia, saattaa olla vielä osa alkuperäisistäkin, ja uusistakin osa on ollut alkuperäisen kokoisia ja värisiä (tässä kuvassa värit eivät ole ihan oikeat), osa uusista kukista on hieman vaaleampia ja pienempiä ja osa vielä vaaleampia ja pienempiä.

Pahoitteluni surkeasta kuvasta, tarkennus ihan pielessä. Keltaisen esikon uudet pienet kukat ovat kuihtuneet melkein samantien aina avauduttuaan.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kesäkukkiani, punakosmos

 
Jatkan edelleen viime kesän kukkieni parissa. Kosmoskukkia kasvatin viime kesänä toista kertaa. Osan taimista kasvatin ostetuista siemenistä ja osan siemenistä olin ottanut edelliskesän kukista talteen. Esikasvatin taimia lyhyen aikaa lähinnä siksi, että näkisin, kuinka hyvin siemenet itävät. Toki toivoin kukinnan myös aikaistuvan esikasvatuksen myötä. Taimet itivät hyvin, enkä huomannut mitään eroa ostettujen ja omien siemenien itävyydessä.
Kukintaa sitä vastoin sain odottaa aika kauan, luultavasti se johtui kylmästä kesästä. En tiedä oliko esikasvatuksella mitään vaikutusta kukintaan, ja mikäli oli niin kumpaan suuntaan, mutta ei se ainakaan paljon kukintaa aikaistanut. Ja tosiaan voi olla, että vaikka viivästytti, jos viime kesän viileä sää oli liian iso shokki lämpimään sisäilmaan tottuneille kasveille ;)
Viime kesänä kukinta ei ollut lopultakaan niin runsasta ja rehevää kuin edellisenä kesänä, mutta hienoista kukkayksilöistä sain kuitenki nauttia ihan mukavasti. Kosmoskukkien kasvattamista jatkan tulevana kesänä, ja jatkossakin. Voi tosin olla, että jätän esikasvatuksen väliin. Tai kylvän pääosan siemenistä suoraan ulos, ja esikasvatan vain muutamia taimia nähdäkseni, onko sillä vaikutusta kukinnan alkamiseen.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kesäkukkiani, vähän vaan huonosti kasvaneet leijonankidat

Kylmä talvipäivä, flunssaisena peittovuoren alla sohvan nurkassa käännän ajatukset taas kesään. Yksi viime kesän uusista kesäkukistani on vielä käsittelemättä täällä blogissa. Tuota... mitäpä sanoisin näistä leijonankidoistani. Aloitetaanpa alusta, mitä nyt satun muistamaan. Esikasvatin leijonankitoja lyhyehkön ajan, kylvin ne 10.4., en muista milloin istutin ne ulos, mutta alkukesästä heti, kun sää salli kuitenkin. Esikasvatetut taimet kasvoivat aivan liian tiheässä ja olivat kovin hentoja, kun istutin ne ulos. Taimet olisi pitänyt koulia tai vähintään harventaa kasvustoa, mutta keväällä oli niin paljon muutakin tekemistä, ja tilapula oli melkoinen, joten se jäi tekemättä.
 
Ulkona taimien kasvu oli hidasta ja heikohkoa, kylmästä alkukesästä ja huonosta hoidosta (saivat olla aika lailla omillaan) johtuen. Leijonankitojen kasvatukseni voisi siis sanoa epäonnistuneen, mutta loppukesästä sain kuitenkin muutamia suloisen kauniita pikkuisia kukintoja ihailtavakseni, saa nauraa ;) minusta ainakin nämä leijonankitani ovat huvittavia
 
Viime kesän kukat kasvatin jostain siemensekoituksesta, ja koska kukkia ei tullut paljon ei värikirjokaan ollut kovin laaja, mutta silti joukossa oli muutamia vähemmän kauniita kukkia. Leijonankitoja haluaisin yrittää uudelleen, valkoiset tai kirkkaanpunaiset kukat olisivat upeita. En ole kuitenkaan varma yritänkö niiden kasvattamista tänä vuonna, vai jätänkö sen jonnekin tulevaisuuteen.