torstai 6. maaliskuuta 2014

Vihanneksia siemenistä

Viljelen puutarhassani, jota ehkä kuuluisi kutsua kasvimaaksi, lähinnä erilaisia vihanneksia syötäväksi. Pääasia ei kuitenkaan ole sadon määrä, toki on ikävää, jos satoa ei tule ollenkaan. Nautin puutarhassa puuhailusta, mullassa möyrimisestä, siemenien kylvämisestä ja kasvun seuraamisesta. Siemenistä kasvattaminen on minusta aivan erityisen mielenkiintoista. Toiset siemenet itävät niin nopeasti, ettei voi kuin ihastella sitä ihmettä, joka mullasta nousee. Jotkut siemenet itävät niin hitaasti, että sitä luulee jo tappaneensa siemenet ehkä liikaan märkyyteen tai kuivuuteen, kenties liialliseen lämpöön tai kylmyyteen tai kukaties valoon tai pimeyteen. Sitä suurempi onkin sitten ilo, kun pienet idut vihdoin ilmestyvät näkyviin. Kaikki siemenet eivät idä ja siksi kylvänkin varmuuuden vuoksi aina monta samaa kasvia.
 Pieniä tomaatin alkuja, saa nähdä vieläkö sieltä tulee lisää ituja näkyviin vai jäävätkö loput siemenet itämättä.

 Näiden chilien siemenet on otettu kaupasta ostetusta chilistä, joten en tiedä mitä niistä tulee ja tuottavatko hedelmiä, mutta ainakin tuli testattua, että siemenet itävät.


Tässä siemeniä, joita olen kylvänyt  tai aion kylvää. Joitakin siemeniä aion vielä ostaa, esim. maissi ja ehkä chili. Niin ja täytyy katsoa, jos löytyisi mielenkiintoisia tomaattilajikkeita(vaikka jotain keltaista), joita voisi kokeilla, kun vuonna 2014 erikoistomaatit ovat vuoden vihanneksena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti