perjantai 18. heinäkuuta 2014

Pikkuporkkanoita

Pikkuhiljaa kasvimaani alkaa tuottaa satoa, mitään ei tietenkään voi tulla paljon näin pienestä kasvimaasta, mutta siksi iloitsenkin kaikesta, mitä kasvimaani tuottaa. Toistaiseksi olen saanut paljon salaattia ja jonkin verran mangoldia. Suurin osa mangoldeistakin on kyllä nyt tainnut alkaa kasvattaa kukkavarsia, joten en taida saada enää kovin paljon satoa niistä. Onneksi olen käyttänyt niistä suurimpia lehtiä sitä mukaa, kun ovat kasvaneet, enkä odottanut, että koko mangoldit olisivat sadonkorjuukokoisia. Sokeriherneitä olen saanut jo vähän ja toivottavasti saan vielä paljon lisää. Tomaattien, chilien ja paprikoiden kasvamista ja kypsymistä odotan kovasti, ja mitähän kaikkea muuta voisinkaan kasvimaaltani saada.

Olen nyt muutamana päivänä harventanut porkkanoita vähän kerrallaan, sillain sopivasti syötäväksi. Osa on jo ihan mukavan kokoisia, kuten nuo tuossa kuvassa, mutta toiset on ihan pikkuisia. Kiva saada kesäporkkanoita omasta maasta, on ne niin maukkaita.


Kasvimaani tarkoitus onkin tuottaa iloa kevään esikasvatuksen ja kesän kasvun ja kesän ja syksyn sadon ajan. Tietysti säilöisin satoa, mikäli sitä tulisi niin paljon, etten millään pystyisi käyttämään niitä tuoreina, mutta kaikki vihannekset ovat vaan ihan parhaita heti kasvimaalta poimimisen (ja pesun) jälkeen. Tietenkään minulla ei edes ole mitään kellaria tai muuta säilytystilaa porkkanoille, mutten kyllä tähän pihaan niin isoa porkkanamaata saisi mahtumaankaan, että niitä jäisi talveksi. Tänä kesänä tuskin tulee minkäänlaista ylitarjontaa mistään muustakaan kasviksesta.

Ai niin niistä maisseistani vielä, luovuinkohan satotoiveista kuitenkin liian aikaisin, jospa kuitenkin :)

Ainakin yhdessä maississa on "poikanuppu", että jospa sittenkin kohta tulisi tähkän alkujakin ja jos vaan lämmintä riittäisi tarpeeksi pitkään niin saisin tähkiäkin, toivossa on hyvä elää...

Ja vielä kukkakuva, kosmoksien kukkien määrä ei ainakaan vielä päätä huimaa, mutta ihania ovat ja nuo kasvit ovat kokonaisuudessaan niin kauniita, upeat lehdet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti