keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Ankeita avokadoja

Minulla oli huonekasvina hieno siemenestä kasvatettu avokado. Nimenomaan oli, tai on se vieläkin olemassa, mutta hienon sijaan se on nyt huono. Ikuisena optimistina toivon edelleen, että siitä tulisi vielä jotain muuta kuin kuollut kasvi, mutta ei hyvältä näytä.

Minulla tällä hetkellä olevat 3 melko surkea näköistä siemenestä kasvatettua avokadoa.

Keväällä ja alkukesästä se näytti vielä todella hyvältä, suunnilleen samalta kuin vuosi sitten syksyllä, paitsi hieman isommalta. Loppukesästä se alkoi yhtäkkiä pudottaa lehtiään. Vein sen ulos, ja taisin melkein unohtaakin sen sinne. Ennen ilmojen kylmenemistä toin sen sisälle, lehtiä oli pudonnut ulkona lisää, ja niitä putoili koko ajan pikkuhiljaa lisää, myöhemmin toinen varsista alkoi kuivua. Ja nyt koko kasvi näyttää tosi surkealta, mutta siihen on kuitenkin tullut myös muutamia uusia lehtiä. Muut avokadonkasvatusyritykseni eivät ole tuottaneet kovin hienoja yksilöitä, mutta täytyy jatkaa yrityksiä.

2 kommenttia:

  1. Avokadon kasvatus siemenestä kuulostaa erikoiselta. Miten se tapahtuu? Jospa avokadosi kevään tullen taas piristyisivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ollut hauska kokeilla kasvattaa eri hedelmistä ottamistani siemenistä näitä huonekasveja. Avokadon kasvatus on aika helppoa, avokadon sisällä oleva kivi on se siemen, ja sen voi laittaa joko suoraan ruukkuun hieman kosteaan multaan suippopää ylöspäin niin, että se myös jää vähän näkyviin mullan pinnalle, joskus itämisessä voi kestää aika kauan, ja kaikki siemenet eivät lähde ollenkaan kasvamaan. Siksi siemenen voi laittaa ensin vesilasiin itämään, ja laittaa multaan vasta sitten, kun siemen alkaa haljeta. Mutta se kannattaa laittaa multaan heti, kun siinä näkyy ensimmäinen pieni halkeama, ettei se hajoa. Ensin kasvaa juuri, joten yleensä se halkeaa alaosastaan.

      Poista