keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Satoa puutarhasta; tomaatteja

Aikaisempina vuosina hyötykasvit ovat olleet pääosassa puutarhassani, vaikken kokonaan ilman kukkiakaan olisi osannut olla. Tänä vuonna keskityin enemmän siihen, että saisin runsaasti kukkivan puutarhan, mutta en minä hyötykasveja tänäkään vuonna kokonaan unohtanut.

Tässä osa aidan vieressä kasvaneista tomaateista, kuva otettu viime viikolla 27.9.2016.

Itse kasvatetut tomaatit ovat vaan niin mahtavan makuisia kaupasta ostettuihin verratttuna, että niitä täytyy joka vuosi yrittää saada. Minähän kasvatan tomaattini avomaalla; aidan ja seinän vierustoilla. Onneksi pihani on aurinkoinen, lämmin ja suojaisa, joten satoakin tulee, tosin pitkään sitä aina saa odottaa, ja tänä vuonna ehkä tavallistakin kauemman. Ensimmäiset kypsät tomaatit poimin vasta elokuun lopulla. Sitten olinkin melkein kuukauden reissussa, ja luulin, että suurin osa tomaattisadostani kypsyisi ja pilaantuisi reissuni aikana. Mutta yllättävän vähän niitä lopulta oli kypsynyt ja pilaantunut poissaoloni aikana. Satoa sain tosin alkaa kerätä heti palattuani.

Loppusato, jonka keräsin sisälle kypsymään sunnuntaina. Kuvan otin tänään, kuten näkyy osa tomaateista on ehtinyt jo kypsyä tässä ajassa.

Sunnuntai-iltana keräsin kaikki loput tomaatit pakkasen alta turvaan sisälle kypsymään. Uskon niiden kypsyvän ihan hyvin, kun lähes kaikki olivat kuitenkin jo alkaneet saada hieman väriä. Tänä vuonna kasvatin ´Red Cherry´ kirsikkatomaatteja, ´Roma´ luumutomaatteja ja ´St.Pierre´ ja ´Moneymaker` tomaatteja. Kaikista sain satoa, mutta ´St. Pierre´ taisi tänä vuonna olla satoisin, mutta samalla myös hitain kypsymään. Etanat, linnut ja muut ötökät veivät myös osansa sadosta, mutta ei se haittaa, kun minullekin riitti ihan tarpeeksi.

Muutama pieni auringonkukka jatkaa vielä kukintaansa, pakkasyön jälkeen.

Kasvatin minä muitakin hyötykasveja; chilejä, paprikoita, purjoa, salaattia ym., mutta niistä sitten enemmän toisella kertaa. Eikä postausta ilman kukkia, muutamat  kukat selvisivät pakkasyöstä, vaikka suurin osa paleltuikin. Kuvissa olevien auringonkukkien ja kosmosten lisäksi osa petuniosta kukkii vielä, eivätkä tuoksuherneet ja kehäkukat kärsineet kylmästä oikeastaan ollenkaan.

Vain nämä aivan seinän vieressä kasvavat kosmoskukat säästyivät sunnuntain ja maanantain välisen yön pakkasesta, ja kukkivat siis edelleen.

4 kommenttia:

  1. Minulla on pikkuinen kasvihuone, jossa tomaatit ovat saaneet kypsyä. Pari viikkoa öisin jo patterin avustuksella, mutta luulen että nyt joutuu luovuttamaan ja tuomaan loppusadon sisälle kypsymään. Sen verran on vilpoista, vaikka pakkasta ei ole vielä näkynyt! 😊

    Ja miten kaunis auringonkukkakuva! Voisi olla ihan hyvin kesäkuva!! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tosiaan olla jo sen verran viileää, ettei kasvihuoneessakaan kypsyminen enää kovin nopeasti edisty, mutta paljon se auttaa. Ehkä minäkin vielä joskus saan sellaisen.
      Kiitos, auringonkukkakuvasta tuli tosiaan kesäisen oloinen, olosuhteet ja rajaus kohdallaan :)

      Poista
  2. Muhkeita tomskuja! En ole kuullutkaan 'St.Pierresta', millainen tomaatti se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gitta, St. Pierre on ihan tavallinen perusrunkotomaatti, joka ainakin minulla tuntuu tekevän melko kookkaita hedelmiä (ja tänä vuonna niitä tuli myös paljon), jotka ovat ihan hyvänmakuisia ja mehukkaita, mutta sanoisinko, että tavallisia :)

      Poista