sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hiljaista ja hidasta

Loppusyksyn harmaus ja pimeys ovat tuoneet pitkän hiljaisuuden tähän blogiin. Tämän blogistin puutarha ja blogisti itse taitavat talvihorrostaa. Hiljaisuudessa kerätään voimia ja tehdään suunnitelmia uuden kasvukauden varalle. Minä ja kasvini kaipaamme jo valoa, vaikka vielä on edessä yhä pimeneviä päiviä.


Puolitoista viikkoa sitten kylvämistäni siemenistä vain yksi on itänyt. Se iti melko nopeasti, ja tänään se näyttää tuolta, valon puute vaivaa. Eipä siitä taida mitään kunnollista tullakaan, mutta halusinkin vain nähdä itävätkö hunajamelonista otetut siemenet, voin sitten keväällä kylvää niitä uudestaan. Papaijan siementen itäminen kesti keväälläkin niin kauan, että saattavat hyvinkin vielä joskus itää. Granaattiomenan siementen itämisestä minulla ei ole mitään tietoa, ehkä nekin ovat hitaita itämään. Niistä mysteerisiemenistä ei tietenkään ole mitään tietoa, olisi kyllä kiva, jos itäisivät. Tammen siemenen kylvin jo lokakuun alussa, eikä sekään ole itänyt. Sen en enää usko itävänkään, mutta en ole vaan saanut vielä heitettyä sitä poiskaan. Isäni nimittäin kylvi, muutamaa päivää aiemmin kuin minä, myös ruukkuun tammen siemenen, ja se iti melko nopeasti ja taimi on nyt jo noin kymmensenttinen.

2 kommenttia:

  1. Minäkin laitoin oman pihan tammen terhoja itämään, tosin ulos maahan... Jännää nähdä mitä tapahtuu.
    Isäni on jostain aikoinaan kerännyt tammenterhoja ja ne olivat jo vanhoja, kun hän päätti ne viskata pihalle ja yllätykseksi ne kehittyivät ihan puuksi taitavat nyt olla metrisiä, joten sen vuoksi päätin itsekin kokeilla kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se jännää, jos saa ihan terhosta kasvatettua omaan pihaan tammen, tai useamman. Minäkin laitoin yhden tai kaksi terhoa myös ulos maahan, toivottavasti sieltä ilmaantuu joku taimi keväällä, kun sisällä ruukussa ei onnistunut. Isänikin laittoi terhoja myös pihalleen itämään, sen ruukussa kasvavan lisäksi.
      Mitä isät edellä sitä tyttäret perässä;)
      Toivotan oikein hyvää kasvua tammillesi!

      Poista