Jos marraskuu alkoikin kauniina ja aurinkoisena, niin siihen yhteen päivään se sitten jäikin. Eilen ja tänään on ollut niin synkän harmaata, pimeää koko päivän ja sataa vettä. Säätiedotusten mukaan samaa on luvassa, jossain päin on satanut sentään lunta. Täällä sataa silkkaa vettä, ja jos huonosti käy saattaa jossain vaiheessa olla luvassa räntääkin. Kaipaan jo aurinkoa, ja pitkä pimeä talvi on vielä edessä. Kunpa edes sataisi lunta, joka pysyisi kevääseen asti. En todellakaan toivo mitään paksuja hankia tai kovia pakkasia, minulle riittäisi ihan sellainen 5 cm:n lumikerros ja muutaman asteen pakkanen. Ja sitten ihan ennätysaikainen kevät.
Pihani on ihan masentavan huonosti hoidettu ja ruman näköinen, ruskean harmaa. Piristävänä yksityiskohtana kasvimaallani loistavat kaalit. Lehtikaalit ovat todella kauniin vihreitä, ja tänään löysin yllätyksekseni ruusukaaleistani vielä pieniä keriä. Luulin keränneeni jo kaiken sadon talteen niistä, mutta sain sieltä vielä pikkuisen syötävää tänäänkin. Nyt kun muistelen, niin jäihän niihin silloin viimeksi jotain ihan pikkuriikkisiä kerän alkuja jäljelle, kun poimin kaikki vähänkin syötävän kokoiset keräset (todella pieniä olivat kaikki ruusukaalini) pois, mutta en uskonut niiden enää näin myöhään syksyllä mihinkään kasvavan. Edelleen sinne jäi joitakin ihan pikkuriikkisiä kerän alkuja, mutta ne nyt ei ainakaan enää varmaan kasva mihinkään.
Lehtikaalikuvat ovat lauantailta, koska ulkona satoi tänään, enkä muistanut kuvata keräämiäni ruusukaaleja. Tosi kiva löytää satoa omalta kasvimaalta vielä näin marraskuussa, piristää tällaisena harmaana päivänä. Lehti- ja ruusukaaleja pitää muistaa kylvää ensi keväänäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti