maanantai 28. huhtikuuta 2014

Pihapuuhia

On ollut niin ihanan kauniita, aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, joten olen saanut öljyttyä puutarhakalusteet ja siistittyä pihan kaiken muun ohessa. Taimien ulkoiluttamisenkin olen aloittanut, aluksi harson suojassa, mutta koska tänään oli sopivasti pilvistä ja lämmintä jätin suojaharson pois.

Tänään sain vihdoin hommattua uutta multaakin, joten lisättyäni hieman uutta multaa yhteen penkkiin, pääsin aloittamaan kylvöt ulos. Kylvin vihersipulia, porkkanaa, palsternakkaa, salaattia, retiisiä ja persiljaa. Istutin myös ruukussa esikasvattamani ruohosipulin ja muutamia huonosti kasvaneita purjosipulin taimia, jotka todennäköisesti kuolevat, mutta sisällä ne ainakin kärsivät, loput purjosipulin taimet istutan vasta vähän myöhemmin. Siellä ne ovat kaksinkertaisen harson alla.





Istutin myös muutamia mansikan taimia (viime syksyisiä rönsyjä, jotka olin istuttanut ruukkuihin ja upottanut ruukut maahan) mansikkamaani jatkoksi. En voinut istuttaa rönsyjä syksyllä suoraan oikealle paikalleen, koska siinä kasvoi ja kukki silloin orvokit. Halusin nauttia orvokeista mahdollisimman pitkään, ja viimeiset kukat niissä olikin vuodenvaihteessa. Orvokit olivat vieläkin elossa, ja niissä oli muutamia nuppuja, joten en heittänyt niitä vieläkään pois. Leikkasin kaikki kuolleet, kuivat oksat pois, ja kaivoin ne ylös ja siirsin kukkapenkkiin. Saa nähdä kuoleeko ne nyt vai lähtevätkö uuteen kasvuun, aika surkeilta ne nyt näyttää, mutta pitäähän sitä kaikkea kokeilla. Orvokkeja oli kolme, kaikkein surkeimmassa kunnossa oleva ei näy kuvassa. Muutaman mansikantaimen istutin myös kahteen(amppeli)ruukkuun.




Kylvin tänään myös jonkun verrran auringonkukkia. Jo muutama päivä sitten kylvin ensimmäiset auringonkukat ja kehäkukat viime vuonna keräämistäni siemenistä. Tänään kylvetyt oli Lidlistä ostettu pussi, jossa pitäisi olla erisävyisiä punaisia ja ruskeita auringonkukkia. Myöhemmin kylvän ehkä vielä lisää korkeampia ja matalampia keltaisia auringonkukkia, riippuen vähän siitä miten nämä ensimmäiset kylvökset itävät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti