tiistai 9. syyskuuta 2014

Hyönteiselämää

Perjantaisella kävelylläni kukkia ihastellessani ja kuvaillessani törmäsin muihinkin kukkien ihastelijoihin. Muutamat pääsivät kuviinkin, etenkin leppäkerttuja tuntuu olevan runsaasti liikkeellä. Hyönteisten liikkeitä on hauska seurata, joskus ne pysähtyvät pitkäksikin aikaa johonkin kukkaan mettä imemään tai mitä sitten tekevätkin, ja toisinaan ne hyörivät ja pyörivät sinne tänne lennellen tai kävellen. En tiedä mitä leppäkertut tekevät kukissa paikallaan ollessaan, mutta usein ne kulkevat sinne ja tänne, edestakaisin, ylös ja alas, hitaasti ja nopeasti, jatkuvasti jonnekin suuntaan kävellen (tai juosten) pysähtymättä hetkeksikään tai ainakaan enempää kuin ihan pieneksi hetkeksi ennen kuin vaihtavat kulkusuuntaa. Etsivät kai kirvoja tai jotain muuta syötävää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti