Tulivat kyllä takaisinkin ja koiraskin uskaltautui esiin pensasaidan suojista, mutta kuvaamaan jouduin edelleen ikkunan läpi. Eipä tarvinnutkaan yrittää tunnistaa niitä lintukirjan avulla, fasaanikoiraan tunnistan kyllä muutenkin. Aika kauan ne viihtyivät, kunhan vaan katselin niitä sisältä, ja maltoin olla yrittämättä pihalle niitä kuvaamaan. Valitettavasti kuvat ovat ihan epätarkkoja ja umpisurkeita, yritin jopa poikkeuksellisesti hieman käsitellä niitä, mutta eipä siitä juurikaan ollut hyötyä.
Vaikka olin ne jo pariin kertaan pelästyttänyt kauemmaksi, tulivat hieman myöhemmin vielä uudelle vierailulle koko porukalla. Toisesta koiraasta en aiemmin ollut nähnyt vilaustakaan, enkä kaikista naaraistakaan, vaikka naaraiden kokonaismäärästä en ole ihan varma, kun osa niistä käväisi pihallani niin nopeasti, etten ehtinyt saada niitä yhteiskuvaankaan, mutta luulisin, että niitä oli 4 tai 5.
Olen viime päivinä ollut todella laiska puutarhani suhteen, kuten näistäkin kuvista huomaa siivoamista olisi vielä. Linnut ovat ehkä kuitenkin hyötyneet laiskuudestani, ja löytäneet enemmän syötävää. Toivottavasti silti saan aikaiseksi siistiä pihaani pian, vaikka toisaalta, jos sataisi kaunis valkea lumikerros, joka peittäisi kaiken ruman kevääseen asti, en pitäisi sitä kovin pahana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti